Satsaus synnytykseen sallittua

Taloussanomat uutisoi yksityisten raskausajan ja synnytyspalvelujen yleistymisestä. Juttu oli varsin positiivinen, mitä nyt otsikossa bisnes-sana vähän nostattaa karvoja pystyyn, sillä siihen usein yhdistyy mielikuvissamme ahneutta, kylmyyttä, kovuutta ja isoja rahoja, vaikka (paljon neutraalimmalta kuulostavaa) liiketoimintaahan se toki vain tarkoittaa. Otsikon olisi kuitenkin voinut muotoilla toisinkin: Yhä useampi on valmis panostamaan raskausaikaan ja synnytykseen käyttämällä yksityisiä palveluita.

Jutussa kerrotaan monesta julkisen puolen ongelmakohdasta. Ei ole taloudellisia resursseja tarjota vanhemmille sellaista palvelua ja niin usein, kuin he tarvitsisivat. Ei ole riittävää koulutusta järjestää laadukasta synnytysvalmennusta. Perhevalmennuksia pitää usein terveydenhoitaja eikä kätilö, ja synnytyskin käydään läpi hyvin lyhyessä ajassa. Synnytykset ovat siirtyneet isoihin sairaaloihin suljettujen ovien taakse ja asiasta on tullut monille vieras, ja se voi aiheuttaa pelkoja, joiden käsittelyssä ei julkisella puolella välttämättä ole riittävästi aikaa perehtyä syvemmin yksilön taustoihin ja pelon pohjimmaisiin syihin.

Minusta on ollut erittäin ilahduttavaa seurata, kuinka erilaiset äitiyspalvelut nostavat päätään ympäri Suomea, toistaiseksi erityisesti isommissa kaupungeissa. Ja kun joku löytää palvelun, käyttää sitä ilolla ja on tyytyväinen asiakas, sana kiirii ja yhä useampi herää mahdollisuuteen panostaa itseensä ja tähän erityiseen elämäntilanteeseen. Kuten jutussa haastateltu Kristiina Laakso sanoo, ei kyse ole upporikkaiden palveluista. Toki on paljon perheitä, joissa ei ole enää mahdollista priorisoida yhtään mitään ja raha yksinkertaisesti on tiukassa, mutta monilla on mahdollista suunnitella rahankäyttöään ja tehdä tietoisia valintoja siitä, mistä haluaa maksaa. Siinä missä yksi lähtee koko perheellä lomamatkalle, laittaa toinen saman summan kotisynnytykseen. Joku ostaa yli tonnin vaunut uutena, toinen hankkii vaunut käytettyinä ja palkkaa säästyneellä summalla doulan. Yksi ostaa kaupasta herkkuja päivittäin, kun toinen nautiskelee hieronnoista ja osteopatiahoidoista. Huonossakin rahatilanteessa on mahdollista tehdä poikkeavia maksujärjestelyitä ja pyytää kaipaamiaan palveluja esimerkiksi lahjaksi.

Harmillista on, että ainakaan Helsingissä terveydenhoitajat eivät saa mainita ja mainostaa maksullisia palveluja. On vaikea ymmärtää, mitä se olisi keneltäkään pois, jos joku löytäisi tarvitsemansa yksityisvalmennuksen tai päätyisi palkkaamaan doulan. Mainosmateriaalia monissa neuvoloissa on määräyksistä huolimatta, logot ja muut vain ovelasti leikellään irti ennen kuin hymynaamoja jaetaan asiakkaille. Ylikansalliset firmat menevät paikallisten pienyrittäjien ohi. Olisihan se kauheaa, että joku voisi elättää itsensä tuomalla hyvinvointia raskaana oleville ja synnyttäjille ja vähentää Suomea piinaavaa työttömyyttä työllistämällä itsensä.

Kamalaa se on ainakin Taloussanomien jutun kommentoijien mielestä. En oikein tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Veikkaanpa, että monen kommentin takana seisoo keski-ikäinen suomalainen mies. Kyllä nyt hormoninhuuruisia naisia vedätetään ja rahastetaan raukkaparkoja ja äidit ovat uusavuttomia, kun pitää tällaisia palveluja käyttää.

Aivan kuin haiskahtaisi pelko ja kateus! Nainen ei saisi käyttää rahaa itseensä, nainen ei saisi tienata rahaa tekemällä hyvää tai muutenkaan ja kyllä mies tietää paremmin mitä nainen tarvitsee ja haluaa. Ja kun nainen ottaa haltuun oman voimansa ja tekee sitä mitä itselleen parhaaksi kokee ja saa tai antaa rahaa, vapisevat joidenkin puntit oikein todenteolla. Ja siinähän vapisevat, sillä nämä palvelut ovat varmasti tulleet jäädäkseen.

Parhaimmillaan tämän asian näkyväksi tekeminen ja näiden tarpeiden ymmärtäminen painostaa myös julkista puolta kehittämään palveluitaan niin, että jokaisella äidillä ja jokaisella perheellä olisi yhtäläiset laadukkaat valmiudet synnytykseen ja sen jälkeiseen aikaan, ja erityisesti että jokaisella vauvalla olisi mahdollisuus saapua tähän maailmaan mahdollisimman lempeästi. Synnytys ei ole vain päivä elämässä, vaan vaikuttaa kokemuksena yksilön ja perheen koko tulevaisuuteen ja hyvinvointiin. Satsaus hyvään ja yksilölliseen hoitoon ja hoivaan raskausaikana ja synnytyksessä on satsaus terveempään huomiseen. Ja silloin syntyy niitä toivottuja säästöjä, kun laitetaan rahaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen ja ennaltaehkäisyyn eikä niiden laiminlyömisen aiheuttamien ongelmien paikkailuun ja sairauksien hoitamiseen. Päättäjät ohoi!

img_5012

Doulan yrittäjyysoppia maailmalta

Tapasin elokuussa yhdysvaltalaisen doulakollegan, Dorin Jordanin. Dorin on kotikouluttanut kaikki kolme lastaan huonotasoisten koulujen vuoksi, ja matka Pohjoismaihin oli lahja hänen esikoiselleen, joka valmistui viime vuonna. Kukin lapsi saa vuorollaan valita lahjamatkansa kohteen. Ja näppäräähän tuo on samalla hyödyntää matkaa itsekin. Dorin tapasi doulia myös ainakin Kööpenhaminassa ja Tallinnassa. Häntä kiinnostaa minkälaista on äitiyshuolto ja synnytyskulttuuri eri maissa, millaisia käytänteitä ja toimintakulttuureja sairaaloissa vallitsee ja miten ne eroavat hänen omasta työympäristöstään Texasissa. Hiemanhan hän yllättyi, kun kuuli kuinka medikalisoitunutta ja rutinoitunutta synnytystenhoito Suomessa on, vaikka meillä synnytyksissä työskentelee pääasiassa vain kätilöitä ja tarpeen mukaan lääkäritä. Yhdysvalloissa sairaaloissa on useimmiten vain obstetrikkoja ja sairaanhoitajia.

Minulle tapaaminen antoi oivan mahdollisuuden kuulla doulan työstä Yhdysvalloissa, jossa doulapalvelut ovat paljon käytetympiä ja doulatoiminta järjestäytyneempää kuin meillä täällä Suomessa. Isoissa kaupungeissa doulia on paljon, ja heidän on helpompi toimia yhdessä. Puhuimme erityisesti taloudellisesta puolesta ja doulaamisen ja muiden töiden yhdistämisestä. Suomessa kun yksikään doula ei vielä elätä itseään pelkästään doulaamalla, erityisesti koska olemme pitkään ajatelleet, että meidän tulee olla 100% käytettävissä kaikille asiakkaillemme, jolloin synnytyksiä voi olla korkeintaan yksi kuukaudessa. Ja moni toki on tehnyt doulan työtä muun työn tai lasten kotihoidon ohessa, jolloin tarkoituskaan ei ole ollut tienata koko leipäänsä doulauksilla. Moni doula kuitenkin tarjoaa muitakin, usein hyvinvointiin liittyviä palveluita, joiden peruuttaminen ja siirtäminen voi myöskin olla haasteellista. Varadoulasysteemit ovat olleet hyvin kirjavia ja aiheesta keskusteltiinkin paljon viime keväänä Suomen doulat ry:n vertaispäivässä. Uskon, että alamme pikku hiljaa olla valmiit siirtymään ”suuren maailman” menoon.

Nyt kun itse olen vanhempainvapaalla ja erityisesti doulaukset saavat odottaa aikaa, kun on taas helpompi irtautua pienen lapsen luota, on hyvä pysähtyä miettimään miten itse voisi omaa toimintaansa kehittää ja järjestellä niin, että doulana työskentely voisi todella olla merkittävä osa tulevaa toimeentuloani. Tässä taukoa pitäessä olisi hyvä mahdollisuus päästää irti omasta jumiutuneesta ajatuksesta, että synnyttäjä ja perhe tarvitsevat juuri vain minut, eikä ketä tahansa, minä olen korvaamaton ja he ovat maksaneet siitä, että saavat juuri minut. Todellisuudessa moni muukin doula toisi heille suuren avun synnytykseen, vaikkei välttämättä olisi ehtinyt yhtä hyvin tutustua. Kemioiden täysi kohtaamattomuus on harvinaista ja tietenkään itselleen täysin sopimatonta doulaa ei tarvitse ottaa päädoulansa varalle. Esimerkiksi säännöllisissä doulailloissa  asiakkaiden on helppo tavata myös muita doulia ja näin odottaa luottavaisin mielin omaa synnytystään.

Meille naisyrittäjille on hyvin tyypillistä myydä itseämme halvalla, kun saa tehdä jotain kivaa ja merkityksellistä, sillä tarkoitushan on ensisijaisesti auttaa ja tukea muita. Jotta työstä tulee kestävää ja pitkäjänteistä, on siitä pyydettävä myös kunnon korvaus, jolla voi elättää itsensä ja osallistua perheen yhteisiin kustannuksiin. Tässä on paljon harjoiteltavaa, mutta uskon, että potkimalla toisiamme takamuksiin ja maksamalla itse mielellämme meille tärkeistä palveluista ymmärrämme myös oman työmme arvon. En ole itse koskaan maksanut mitään laskuja niin onnellisena kuin kotikätilön, doulan, nettisivujen tekijän ja graafikko-kuvittajan laskut. Ja kyllä, ne ovat kaikki olleet isoja laskuja!

Dorinilla on synnytyksiä keskimäärin kolme kuussa. Hän doulaa pääasiallisesti sairaalassa, mutta on ollut myös kotisynnytyksissä ja birth centereissä. Lisäksi hän pitää The Bradley Methodin synnytysvalmennuksia odottajille ja heidän kumppaneilleen ja vetää Dancing for Birth -kursseja. Hän työskentelee itsenäisenä doulana yhteistyössä muiden itsenäisten doulien kanssa. He ovat kaikki koko ajan toisilleen varalla. Ryhmän kuudella doulalla on oma viestiketjunsa, johon voi laittaa viestiä jos on estynyt pääsemään synnytykseen ja ensimmäinen joutilas vastaaja lähtee paikkaamaan. Palkkio laskutetaan etukäteen kahdessa osassa ja tarvittaessa on mahdollista sopia poikkeavasta maksuaikataulusta. Dorinin palkkio on 1300 dollaria. Doulat hoitavat keskinäisen rahaliikenteensä niin, että asiakas maksaa aina vain yhdelle henkilölle eli päädoulalle. Tässä riittää jo monenmoista asiaa pohdittavaksi!

Mielenkiintoista nähdä, miten doulatoiminta kehittyy Suomessa lähivuosien aikana!

13920904_10154453780984700_2708538032367288654_n

Oksitosiinin pauloissa

Osallistuin viikonloppuna Ensi- ja turvakotien liiton sekä Folkhälsanin vapaaehtoisdoulien ensimmäiseen valtakunnalliseen doulasymposiumiin. Vaikken itse enää vapaaehtoisdoula olekaan, oli joukossa myös meitä Imetyksen tuki ry:n tukiäitejä. Tänään koko aamupäivä oli omistettu tunnetulle oksitosiinitutkijalle, ruotsalaiselle Kerstin Uvnäs Mobergille. Oksitosiini on yksi kiehtovimmista asioista synnytyksessä ja nivoutuu oikeastaan kaikkeen synnytykseen liittyvään. Oli siis ihan huikeaa päästä kuulemaan, mitä Kerstinillä oli kerrottavanaan.

Opin oksitosiinista ja sen vaikutuksista ihmiskehossa joka kerta jotain uutta. Tuntuu mielettömältä, kun palikat loksahtavat paikoilleen ja uusi tieto solahtaa jo aiemmin opitun sekaan. Kaikki tuntuu entistä selkeämmältä.

img_7874
Suomalaisissa synnytyksissä käytetään jo todella paljon keinotekoista oksitosiinia, joka on rakenteeltaan samaa kuin kehon oma oksitosiini, mutta keinotekoinen oksitosiini menee vain vereen, kun kehon oma oksitosiini kulkee myös aivoissa, iholla, monessa paikassa kehoa. Keinotekoinen oksitosiini ja synnytyksessä käytettävät puudutteet blokkaavat kehon omaa oksitosiinia. Puudutusaine ei osaa erottaa missä hermoissa oksitosiini ei virtaa, vaan aine turruttaa myös niitä väyliä, joista kehon oma kipua lievittävä oksitosiini levittyy kehoon. Keinotekoinen oksitosiini tulee lisäksi tasaisena virtana, mikä on usein liikaa stimulointia keholle, jonka oma oksitosiini tulee sykäyksinä. Tästä syystä keinotekoinen oksitosiini saa monesti aikaan napakammat, terävämmät, pidemmät ja kivuliaammat supistukset, kuin mitä oman kehon oksitosiini tarjoaa. Tämän vuoksi oksitosiinitipan avulla käynnistetty synnytys voi tuntua todella rajulta, mutta ei aina.

img_7886
Läsnäolo, rauha, katsekontakti ja kosketus ovat synnytyksessä avainasemassa oksitosiinin erittymiselle. Oksitosiini on ujo hormoni, joka tekee stopin, jos äiti ei koe oloaan turvalliseksi esim. vieraassa ympäristössä. Sairaalaan siirtyminen on synnytyksen aikana tyypillinen kohta, jolloin synnytys hieman seisahtuu ja oksitosiini vetäytyy. Synnyttäjä suojelee tällä tavoin itseään. Kotona synnyttäessä tätä pulmaa ei tule vastaan, ja sairaalasynnytyksessä sitä voidaan yrittää väistää monin keinoin. Mm. kotoa sairaalaan mukana siirtyvä tutuksi tullut doula voi auttaa äitiä nopeammin tuntemaan olonsa turvalliseksi ja kotoisaksi sairaalassa.

Oksitosiinin erittyminen synnytyksen aikana ja sen jälkeen vaikuttaa kiintymyssuhteen syntymiseen ja imetyksen onnistumiseen. Ihokontaktin merkitys välittömästi synnytyksen jälkeen on erittäin tärkeä ja tähän äiti pyrkii luonnostaan, kun kehon oma oksitosiini on päässyt vaikuttamaan kehossa. Oksitosiinin pauloissa oleva äiti kokee suunnatonta huolta ja ahdistusta ollessaan erossa vauvastaan. Kiireetön ja häiriötön ensi-imetys olisi ensiarvoisen tärkeää, ja jälkeisvaiheen liian aktiivisesta hoidosta tulisi luopua. Vaikkei vauvoja enää rutiinisti viedä äidin luota mitattavaksi, kylvetettäväksi, puettavaksi jne., tapahtuu tätä silti vielä liian usein. On kurjaa, jos äiti joutuu erikseen pyytämään ja vaatimaan, että saa oman lapsensa välittömästi rinnalle. Kun äiti saa olla rauhassa vauvansa kanssa ihokontaktissa, imettää tätä ja katselee vauvaansa, hänessä vaikuttaa oksitosiinihormoni, joka tekee hänestä tyynen, rentoutuneen ja tyytyväisen.

img_7875

Omaan synnytykseen valmistautuessa on hyvä miettiä, miten saatavilla oleva tieto oksitosiinihormonista vaikuttaa omiin valintoihin, valmentautumiseen, toiveisiin ja päätöksiin. Silloinkin, kun tukeutuu oman kehon oksitosiinin erittymistä vaikeuttaviin lääkeaineisiin, nämä asiat on hyvä tiedostaa. Silloin voi tarvita enemmän tukea ja mikäli haluaa imettää ja on motivoinut, osaa varautua tekemään imetyksen eteen enemmän työtä. Tiedonhankinta etukäteen on avainasiassa ja synnytykseen ja imetykseen liittyen tieto mielestäni lisää turvaa, ei tuskaa.

Oksitosiinista voisi kirjoittaa loputtomiin, vaikka kokonaisen kirjan. Siihen ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä, sillä Kerstin Uvnäs Moberg on kirjoittanut kirjoja, joista suomeksi on käännetty ainakin pääkaupunkiseudun kirjastoista löytyvä Rauhoittava kosketus: oksitosiinin parantava vaikutus kehossa. Lisäksi australialainen synnytyslääkäri Sarah Buckley on tehnyt huikean julkaisun Hormonal Physiology of Childbearing: Evidence and Implications for Women, Babies and Maternity Care, joka on ilmaiseksi luettavissa netissä. Synnytyksessä vaikuttaa moni muukin hormoni, ja Buckley on kirjoittanut niistä erittäin kattavasti.

Kerstin Uvnäs Mobergia on mahdollisuus kenen tahansa päästä kuulemaan imetysviikon seminaarissa ti 13.10.2015 Metropolian juhlasalissa Bulevardilla. Suosittelen lämpimästi, kuten koko seminaaria ja muutakin imetysviikon ohjelmaa!

Käsitteellinen muutos

Vaikutuin opiskeluvuosina kasvatuspsykologian luennoilla käsitteellisestä muutoksesta. Harmittelin, että sitä harvemmin kielissä tapahtuu, jonkin verran toki niissäkin, mutta enemmän esimerkiksi luonnontieteissä. Hyllyssä on nököttänyt myös Tutkiva oppiminen -kirja ja myös sen nimen omaan opettajille oppaaksi tarkoitettu versio. Ja mulla meinasi tänään itku päästä, kun tajusin käsitteellisen muutoksen tapahtuneen. Se ei tosin tapahtunut vieraan kielen oppitunnilla, jota kyllä virallisesti vietettiin, mutta oikeasti käynnissä oli kasien omasta toiveesta seksuaalikasvatusta.

Ja juteltuamme raskaudesta, muun muassa sen kestosta ja miten vauva yleensä ennen syntymää kohdussa asettuu, kysäisin mikä asento mahtaisi äidille ja vauvalle olla suotuisin synnytyksen aikana. Makuuasentoahan he kovin tietäväisen oloisina ehdottivat. Ja että voisi lisäksi vähän koukistaa jalkoja ja levittää niitä. Eikä siinä auttanut kuin käydä pitkäkseen liitutaulun alla olevan hyllyn päälle (ilman sitä jalkojen levittelyä) ja sitten pyytää oppilaita miettimään miten päin taululle piirretty kohtu ja vauva sen sisällä ovat, jos nainen on vaakatasossa. Ja haa!! Siinä hetkessä oli käsitteellinen muutos käsin kosketeltavissa.

Jokaisen nuoren soisi saavan näitä oivalluksia, he ovat oikein oivallista maaperää. Uskon niiden oivallusten kantavan vuosien päähän siihen hetkeen, kun asia heille mahdollisesti tulee ajankohtaiseksi. Silloin toivottavasti muistavat, kuinka se kaheli maikka makoili sillä kapealla hyllyköllä ja sen jälkeen näytti, miten lantiota pyörittelemällä ja vaikkapa sängynreunaan nojailemalla tai kontallaan voi auttaa vauvaa mahdollisimman suotuisaan asentoon ja laskeutumaan synnytyskanavassa – ja kuinka tärkeintä on kuunnella oman kehon viestejä.

img_6777

Avoin kirje Salkkari-Sannille

Hei Sanni!

Olen seurannut raskauttasi mielenkiinnolla ja lämmöllä. Tiesi ei varmasti ole ollut helppo, mutta olet tehnyt ratkaisut, jotka sinulle ovat tuntuneet oikeilta ja seurannut sydämesi ääntä. Olen ylpeä siitä!

Olen huomannut, että sinua on välillä jännittänyt ja pelottanutkin kovasti. Lähipiirisi on yrittänyt kertoa ehkä tähän hetkeen sopimattomia kertomuksia ja synnytyskokemuksia. Kauhutarinoiden jakaminen ei kuitenkaan palvele ketään tässä vaiheessa. Sen sijaan tarvitset vahvistusta siihen, että pystyt synnyttämään, uskonvalamista siihen, että sinun kehosi on luotu synnyttämään.

Yhdessä vaiheessa pelkosi oli yltynyt niin kovaksi, että toivoit jo sektiota. Isoveljesi Kalle kuitenkin viisaasti totesi, että ei se niin vain onnistu. Sektio on valtava vatsanalueen leikkaus, jossa on aina riskinsä. Fysiologisesti etenevä alatiesynnytys on aina lähtökohtaisesti turvallisin niin äidille kuin vauvalle, ja sektiota ei ole syytä tehdä ilman painavaa lääketieteellistä perustetta.

Synnytystä kohtaan kokemaasi jännitykseen olet saanut aika yksioikoisia neuvoja. Sairaalan henkilökunta on kokenutta ja ammattimaista ja kaikki kipulääkkeet ovat käytössä. Näin toki on, mutta vain sinä olet oman kehosi asiantuntija. Ja matalan riskin synnyttäjälle luonnollinen itsestään etenevä synnytys ilman turhia puuttumisia on kaikista turvallisin, myös vauvan kannalta. Tästä syystä on hyvä etukäteen ottaa selvää erilaisten lääkkeiden ja puudutteiden hyödyistä ja haitoista, jotta synnytyksessä voi tehdä riittävään tietoon perustuvia päätöksiä. Kun synnytykseen puututaan, on aina täysi arvoitus, millaiseen suuntaan synnytys kääntyy. Yksi puuttuminen myös herkästi johtaa toiseen.

Täysin kivuton synnytys ei toki ole, mutta kipuun voi suhtautua monella tavalla. Jos ajattelet, että sattuu ihan helvetisti, niin varmasti sattuukin. Mielellämme on valtava voima kehomme toimintaan. Jos kiljuu, huutaa ja irvistää, tulee jännittäneeksi koko kehonsa ja kasvonsa, ja tällöin keho ja kohtu eivät pääse työskentelemään. Kun leuka on rentona, rentoutuu myös lantionseutu ja kohtulihas pääsee auttamaan vauvaa ulos. Tähän auttaa synnytyslaulu, joka ei suinkaan tarkoita Finlandia-hymnin lurauttamista, vaan sitä pitkien matalien äänten päästämistä ja hengittämistä.

Itse puhun kivun sijaan mieluummin supistustuntemuksista tai aalloista. Kun synnytys etenee itsestään, supistuksia alkaa tulla vähitellen ja ne voimistuvat pikku hiljaa. Näin keho tottuu tuntemuksiin. Lisäksi supistusten välissä on taukoja, jolloin kiputuntemukset katoavat tyystin ja on mahdollista levätä. Rentoutuminen on tärkeää niin supistusten aikana kuin välissäkin. Supistusten välissä usein tekee mieli pysyä liikkeessä ja oman kehon viestejä kannattaa kuunnella. Supistuksen aikana voi tuntua hyvältä jäädä paikalleen, esimerkiksi nojaamaan johonkin. Ja supistusten välissäkään ei aina jaksa liikkua ja kannatella itseään, jolloin esimerkiksi säkkituoliin nojaaminen voi tuntua hyvältä. Moni kokee supistusten vastaanottamisen makuullaan hyvin epämiellyttävänä, ja eihän se kovin luontainen synnytysasento olekaan. Tärkeintä on edetä omien tuntemustensa mukaan. Myös ponnistusvaiheessa on tärkeä kuunnella oman kehon viestejä ja hakeutua itselle parhaiten sopiviin asentoihin.

Rentoutumiseen voi auttaa moni asia. Vesi, kylmä ja lämmin, hieronta, akupisteiden painaminen, lantion pyörittely tai vaikkapa TENS-laite, joka antaa selkään kiinnitettäviin elektrodeihin sähköimpulsseja, jotka muun muassa nostattavat endorfiinitasoja. Ja supistusten mukaan voi heittäytyä ajatellen, että jokainen niistä tuo vauvaa aina lähemmäs, kuvitella vaikkapa surffaavansa aalloilla. Mielikuvilla voit ajatuksen voimalla saada kivut lieventymään ja saada niihin positiivisemman suhtautumistavan.

Ja se paras kivunlievitysmekanismi on meillä sisään rakennettuna. Oksitosiini. Tuo mielihyvähormoni virtaa kehomme läpi, lievittää kipua ja edistää synnytystä. Oksitosiinia virtaa myös esimerkiksi rakastellessa. Rakkaan ihmisen kosketus, halaus, hively ja suutelu saavat kaikki oksitosiinihormonin virtaamaan. Tätä kaikkea voi synnytyksessä tehdä, jos se itsestä tuntuu hyvältä.

Viime aikoina mieltäsi on hiertänyt erityisesti se, kuka synnytyksessäsi on mukana. Tale pyörtyi synnytysvalmennuksessa, mutta en ihmettele. Kätilö ei ollut ehkä ihan loppuun asti miettinyt millaisen videon teille näyttää ja äänen perusteella se taisi antaa synnytyksestä aika hurjan kuvan. Ymmärrän, että sinua jännittää ottaa Tale mukaan, jos hän pyörtyisi h-hetkelläkin. Oletko jutellut Talen kanssa siitä, miksi hän pyörtyi? On todella tärkeää, että tukihenkilö on tietoinen synnyttäjän toiveista ja valinnoista, ja tukihenkilön voi olla hyvä saada purkaa tuntemuksiaan ja ajatuksiaan ennen synnytystä. Mutta kuten itsekin sanoit, haluat synnyttää rauhassa. Ja on todella tärkeää, että synnytyksessä ei ole henkilöitä, jotka saavat tuntemaan epävarmaksi ja jännittyneeksi. Synnyttäjä on niin herkässä mielentilassa, että aistii heti läsnäolevien jännitykset ja pelkotilat, ja ne voivat horjuttaa naisen uskoa itseensä ja häiritä synnytyksen kulkua.

On siis todella tärkeää, että saat itse valita ketkä synnytyksessäsi ovat läsnä. Myös kätilöä on mahdollista vaihtaa, mikäli kemiat eivät kohtaa. Ja oman tukihenkilönkin voi pyytää lähtemään, mikäli hänestä on enemmän haittaa kuin hyötyä, läheiset ystävät ja sukulaiset saattavat joskus olla hieman hysteerisiä. Jos sinusta tuntuu, ettet oikein haluaisi Talea etkä äitiäsikään mukaan, on mahdollista pyytää synnytykseen myös doula. Doula on koulutettu synnytykseen perehtynyt tukihenkilö, joka tarjoaa niin fyysistä, emotionaalista kuin tiedollistakin tukea. Doula on jatkuvasti läsnä, silloinkin kun kätilö juoksee synnytyssalista toiseen, ja doulalla on useita kikkakolmosia miten lievittää kipua ja rentoutua. Doulan läsnäolo ei myöskään poissulje muita tukihenkilöitä. Parhaimmillaan doula tukee myös synnyttäjän kumppania. Doulan voi pyytää lyhyelläkin varoitusajalla ja eduksi toki on, jos doulan ehtii tavatakin ennen synnytystä, jotta ei ole aivan vieras henkilö lähdössä mukaan. Doulan tuesta on valtavasti etua. Kaikki eivät kuitenkaan koe doulaa omaksi jutukseen ja tärkeintä on, että itse päätät mikä sinusta tuntuu hyvältä.

Se on joka tapauksessa selvä juttu, että mikään Taalasmaan Ulla ei päätä, kuka mukaasi tulee. On toki hienoa, jos isä saa olla synnytyksessä mukana, mutta se on sinun synnytyksesi, sinun kehosi, ja sinä päätät siihen liittyvistä asioista. Tärkeää on, että sinun toiveesi tulevat kuulluiksi ja saat tehdä itseäsi ja synnytystäsi koskevia päätöksiä. Merkittävää ei loppujen lopuksi ole se miten vauva syntyi, kauanko siinä kesti, mitä kivunlievitysmenetelmiä käytit, missä asennossa synnytit vaan se, että tulit kohdatuksi, rakastetuksi, huomioiduksi ja sinun valintoja ja päätöksiä kunnioitettiin. Toivon sydämestäni, että saatte asiat sovittua vielä ennen h-hetkeä.

Sanni, toivon sinulle kaikkea hyvää synnytykseesi. Valmistautuminen ja tiedonhankinta kannattaa aina, sillä se antaa sinulle valmiuksia kohdata erilaisia tilanteita, synnytystä kun ei voi etukäteen suunnitella. Luota itseesi ja kehoosi! Usko siihen, että sinä osaat tehdä sillä hetkellä parhaat päätökset. Nauti! Pian saat tavata vauvasi, jota ole kantanut sydämesi alla yhdeksän kuukautta.

Lämpimin terveisin

Anna-Riitta, doula

PS. Suosittelen sinulle ja Talelle ja vaikka koko lähipiirillesi synnytysvideoita, jotka eivät saa pyörtymään. Tekijänoikeussyistä en voi omasta mielestäni kauneinta ja ihaninta linkittää, mutta löydät sen youtubesta, kun haet sanalla BirthofSloane. Hyvää synnytystä! <3

Synnytys – kaikkien yhteinen asia

inamaynkuulijat
Kun samanmieliset kohtaavat itselleen tärkeän asian ääressä, tuntuu siltä, kuin maailma pelastuisi hetkessä. Kun se oksitosiininhuuruinen kupla sitten puhkeaa, on olo todella yksinäinen ja lamaantunut. Eivätkö muut ajattelekaan näin? Eivätkö kaikki tosiaan ymmärrä näiden asioiden tärkeyttä? Mikä näitä muita vaivaa, koskeehan synnytys meistä jokaista jossain vaiheessa elämää!

Kuten Ina May Gaskinin viimeisimmän kirjankin nimi, Birth matters, kertoo – synnytyksellä on merkitystä. Sillä on väliä. Se ei ole vain yksi puserrus jossain muusta elämästä irallisessa pallukassa, silloinkaan kun synnyttäjä vajoaa ns. synnytyskuplaan. Synnytys vaikuttaa naisen elämään koko hänen loppuikänsä ja se heijastaa luonnollisesti myös muuhun perheeseen. Synnytykseen taas vaikuttaa naisen aiempi elämä ja erityisesti odotusaika. Miten nainen on kohdattu esimerkiksi neuvolassa, kuinka paljon hänen omalle asiantuntijuudelleen omasta kehostaan on annettu tilaa, tai kuinka paljon siihen on rohkaistu, jos nainen ehkä lähtökohtaisesti on ollut hieman arka. Kuinka kokonaisvaltaisesti nainen nähdään, kun hän on raskaana, ja sitten kun hän synnyttää.

Tällä hetkellä Suomessa on ilman itse palkattua kätilöä mahdotonta saada kokonaisvaltaista ja jatkuvaa hoitoa raskausajalta lapsivuodeaikaan. Mutta tuntuuhan se utopistiselta, että jossain vaiheessa voisimme saavuttaa monissa paikoissa maailmalla toimivan omakätilö-järjestelmän, kun ei ole mahdollista edes yhtä raskautta tai yhtä synnytystä hoitaa ilman ammattilaisen vaihtumista. Omaa raskausaikaani seurasi kolme terveydenhoitajaa ja synnytyksessäkin taisi olla jopa neljä kätilöä vuoronvaihtojen takia.

Siinäkin tapauksessa, että onnistuisi ajoittamaan sairaalassaoloaikansa niin, että vauva syntyisi samalla vuorolla, jonka aikana sairaalaan saavuttiin, ei se yksi kätilö ole läsnä koko sen ajan. Sairaaloissa ympäri Suomen on resurssipulaa. On ihmeellistä, että Suomessa on niin paljon työttömiä tai muissa tehtävissä toimivia kätilöitä, kun samanaikaisesti työllistyneet kollegat yrittävät hoitaa samanaikaisesti useampaa synnytystä. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin nettivalmennuksessakin kerrotaan, kuinka ”kätilöt valvovat sikiön sydänääniä keskusvalvomon avulla, jolloin niitä on helppo seurata myös huoneen ulkopuolella”. Tämä on sitä nykytekniikan mahdollistamaa synnytystenhoitoa, ajatella, meillä voidaan ihan tietokoneelta katsoa mitä sinulle kuuluu. Mikään kone ei korvaa kätilön jatkuvaa läsnäoloa.

Ina May sanoi, että kätilöitä ei ole riittävästi, jos kätilö joutuu jättämään synnyttäjän kesken synnytyksen käydäkseen toisessa huoneessa. Olen aivan samaa mieltä. Kätilön jatkuvalla läsnäololla on paljon etuja. Turvallisinta ja edullisinta on antaa synnytyksen mennä omalla painollaan. Kun paikalla on koko ajan sama kätilö, hän pystyy kyllä naista seurattuaan tarkkailemaan mahdollisia merkkejä ongelmatilanteista. Hän voi antaa jatkuvaa fyysistä ja emotionaalista tukea ja synnyttäjän tarve lääkkeelliselle kivunlievitykselle vähenee. Yksikin synnytykseen puuttuminen on aina portti seuraavaan. Ja inverventiothan maksavat. On paljon edullisempaa palkata kätilöitä kuin maksella anestesialääkärin laittamista puudutuksista, joista moni laitetaan siksi, että äidillä ei ole muuta keinoa selvitä supistustuntemuksista, kun ei saa jatkuvaa kannustusta, tukea ja erilaisia lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja. Kaikki synnytyksessä käytetyt instrumentit maksavat, niitä käyttävä lääkäri maksaa, pahimmillaan puuttumiset johtavat hätäsektioon ja se vasta maksaakin. Kätilön tulisi voida kiireettömästi olla läsnä yhdelle synnyttäjälle ja lääkäriresursseja käytettäisiin vasta sitten, kun luonnollisesti, ilman häiriöitä edenneessä synnytyksessä ilmenee jotain komplikaation merkkejä. Ja kyllä, synnyttäjien määrää on mahdotonta ennustaa. Varmasti olisi vuoroja, jolloin jokaiselle kätilölle ei riittäisi synnyttäjää. Ina May ehdotti, että kätilöt voisivat vaikka neuloa yhdessä. Uskon, että osastolla on myös lukuisia muita juoksevia muttei aikatauluun sidottuja asioita, joista kätilöt huolehtivat. Kätilöt voisivat myös oppia toinen toisiltaan, pitää lukupiiriä, jakaa erilaisista koulutuksista saamaansa tietotaitoa. Ei tarvitse pelätä, että yksi ammattikunta pääsisi laiskottelemaan.

Ruotsalainen kanssasisar vertasikin todella osuvasti kätilöiden tilannetta palomiehiin. Kukaan ei ole huolissaan siitä, että lukuisat palomiehet notkuvat tyhjänpanttina odottaessaan mahdollista hätätilannetta. Jos tilastoissa tulipalot ovat vähentyneet, paloasemia ei olla sulkemassa yksi toisensa jälkeen. Ja en sano, että palomiehet laiskottelisivat. He käyttävät hälytysten välissä työaikaansa kuntonsa ylläpitämiseen, varusteiden huoltamiseen yms. Mikseivät kätilöt voisi toimia samalla periaatteella? Emmekö voisi kunnioittaa kätilöiden tekemää työtä yhtälailla kuin palomiesten työtä? Kätilöiden ajaminen näin ahtaalle on yhteiskuntamme suora viesti perheille siitä, että synnytyksellä ja syntymällä ei ole väliä.

Kätilöille olisi annettava työrauha ja synnyttäjille synnytysrauha. Se tarkoittaa sitä, että luotetaan kätilöiden itsenäiseen synnytyksen hoitamiseen, annetaan heidän olla läsnä synnyttävälle naiselle ilman jatkuvaa raportointia ja käyrädokumentointia ylemmälle taholle silloin, kun kyseessä on matalan riskin synnyttäjä, jonka synnytys etenee luonnollisesti. Synnyttäjä tarvitsee oman rauhansa, johon kuuluu tutut ja turvalliset ihmiset. Se, että huoneeseen ei paukata koputtamatta. Kohdunsuu ei vain avaudu synnytyksen aikana, se voi myös vetäytyä takaisin, jos synnyttäjä ei koe oloansa täysin tuetuksi ja turvalliseksi. Takapakkia voi tulla esimerkiksi kotoa sairaalaan siirryttäessä tai sairaalassa uutta ihmistä kohdatessa tai epäkunnioittavan kohtelun myötä. Synnyttäjän omat pelot, johtuivat ne sitten synnytysympäristöön liittyvistä asioista tai täysin synnyttäjän sisäisistä asioista, ovat myös omiaan jarruttamaan synnytystä. Ina May painottaa, kuinka tärkeää on, että synnyttäjä voi sanoittaa pelkonsa ja päästää sen menemään, jotta voi taas avautua ja antautua synnyttämiselle.

bottomparts
Ina May luetteli pitkän listan erilaisia tapoja rentoutua synnytyksen aikana. Hän oli myös ehdottomasti sitä mieltä, että kätilöiden pitäisi ensin toimia doulana, jotta oppisivat tukemaan naista rentoutumisessa, sisäistäisivät jatkuvan tuen edut ja näkisivät normaalisynnytyksiä. Rentoutuakseen synnyttäjä voi esimerkiksi suudella puolisonsa kanssa, roikkua vaikka kattokoukkuun pujotetun kantoliinan varassa jolloin jalat pääsevät rentoutumaan, hengittää ja käyttää matalia ääniä, nauraa. Nauramisen edistämiseksi läsnäolevat henkilöt voivat kertoa hauskoja juttuja. Toki pitää olla tilannetajua. 😉 Ja se suoniin pulppuava oksitosiini rauhoittaa. Ja tieto siitä, että tuntemukset tulevat aalloissa, synnytys ei ole jatkuvaa kipua, vaan seilaamista kovien tuntemusten ja totaalisen rentoutumisen välillä. Välillä synnyttäjä saattaa jopa nukahtaa ja ihan haluta ottaa pienet torkut. Tässä vaiheessa hoitohenkilökunta usein tulkitsee synnytyksen pysähtyneen ja alkaa pumpata naiseen keinotekoista oksitosiinia. Vaikka nainen vain tekee, kuten hänen oma kehonsa hänelle viestii. Tällainen lepovaihe voi tulla siirtymävaiheen ja ponnistusvaiheen välissä, jolloin vauvan syntymä on jo kovin lähellä, ja keinotekoisella oksitosiinilla voidaan häiritä normaalisti edennyttä prosessia, supistuksista voi tulla terävämpiä ja kivuliaampia, ja muu puuttuminen on todennäköisempää. Ina May korosti, että ei ole mitään lääketieteellistä näyttöä estää synnyttäjää huilaamasta kesken synnytyksen.

Syntymän jälkeen pitää antaa rauha ensi-imetykselle ja istukan syntymiselle. Napanuoren tulee antaa sykkiä loppuun, eikä napanuoran irroittamisessa ennen istukan syntymistä ole mitään hyötyä. Tämä varmistaa myös sen, ettei vauvaa perusteetta viedä äidin luota. Ihokontakti on äärimmäisen tärkeää tässä vaiheessa. Vauvaa ei myöskään tulisi pestä, vaan kinan annetaan imeytyä ihoon.

Perheiden, kätilöiden ja doulien pitäisi paikallisesti kokoontua keskustelemaan siitä, mitä he haluavat. Luennolla olo oli taas niin varma, olimme kaikki täydessä taisteluvalmiudessa, oksitosiininhuuruissa, uhkuimme kapinaa. Ja sitten taas kuitenkin ajattelin, että johan tässä on kaikenlaista vastarintaa yritetty tehdä, mutta niin kauan kuin asioista päättää niistä mitään tietämättömät ihmiset, olemme voimattomia. Ja kuitenkin, pienin askelein etenemme. Ruohonjuuritasolta ponnistamme. Luovuttaa ei saa! Eikä riitä, että taistelemme synnytysyksiköiden säilyttämisen puolesta, sillä nykyiselläänkin synnytyskulttuurissamme on paljon vialla ja harva kätilö voi tehdä työtä niin, kuten sydän sanoisi eikä perheillä ole aitoa valinnanvapautta siitä missä ja kenen kanssa synnyttää. Ina May oli järkyttynyt, kun kuuli kuinka vähän synnytyssairaaloita meillä on nyt ja niistäkin vielä haluttaisiin karsia. Hänen mielestään on ehdottomasti parempi, että on useita pieniä yksiköitä kuin muutamia valtavia. The Farmillakin on todella pienet prosentit esim. keisarinleikkausta vaatineita tapauksia. Kun korkean riskin synnyttäjät jo valmiiksi ohjataan suuriin sairaaloihin kaiken mahdollisen tuen äärelle, olisi matalariskisille naisille turvallisinta synnyttää pienissä yksiköissä lähellä kotia, tuttujen kätilöiden kanssa, tai omassa kodissa. Synnytysten hoitaminen tulisi yhteiskunnalle paljon edullisemmaksi ja lisäksi äidit olisivat synnytyksiinsä tyytyväisempiä jatkuvan tuen ja läsnäolon ansiosta ja myönteisestä synnytyskokemuksesta nainen saa valtavasti voimavaroja lapsivuodeaikaan ja koko tulevaisuuteensa. Epäsuorat kustannuksetkin laskevat, kun perheet voivat paremmin ja tarvitsevat vähemmän korjaavia palveluita myöhemmissä elämänvaiheissaan.

Lopuksi Ina May halusi vielä muistuttaa, että naisen vagina on vähintään yhtä hyvä kuin kenen tahansa miehen penis. Sen koko muuttuu, veri pakkautuu ja mieli vaikuttaa sen toimintaan, kuten miehilläkin vaikuttaa erektion syntymiseen. Meidän pitää vain ottaa haltuun se kaikki voima, joka meille on annettu, ja olla ylpeitä siitä upeasta ja mukautuvasta väylästä, jota pitkin vauva saapuu maailmaan.

ponnistusvaihe

Koulubussikiertueesta kätilöyden ytimeen

Doulakoulutustani varten piti tehdä kirjallisuusennakkotehtävä. Ina May Gaskinin Ina May´s Guide to Childbirth oli jo kirjahyllyssäni, mutten ollut sitä ennättänyt lukea, joten valitsin sen. Tuota kirjaa olenkin sittemmin suositellut lukuisille ihmisille ja omaa kappalettanikin on luettu niin, että kirja on melkein kahdessa osassa. On ihanaa, että niin moni on voinut kirjasta saada jotain ajatusta omalle synnytysmatkalleen. Kirja on reilun vuoden aikana ollut pinnalla myös lukuisissa facebookin synnytysryhmissä ja monesti harmitellaan, että kirja on englanniksi. Suomeksikin on olemassa hyvää kirjallisuutta (esim. Minna Haatajan Hyvä syntymä, Malla Rautaparran Raskaus, synnytys, äitiys, Maija Buttersin Väkevä hauras sekä Aila Miettisen Luonnollinen syntymä), mutta yhtä kattavaa perusteosta, jossa lisäksi on runsaasti synnytyskertomuksia, ei ole tarjolla omalla äidinkielellämme.

Minun toiveeni on, että tämä vuonna 2003 ilmestynyt, muttei päivääkään vanhentunut kirja, saataisiin kustannettua myös suomeksi. Olen tähän mennessä suomentanut kaksi synnytysaiheista elokuvaa ja yhden lastenkirjan ja mielelläni seuraavaksi työstäisin tätä Ina Mayn opusta, mutta yksityishenkilön yhteydenotto yhdysvaltalaiseen kustantamoon ei yllättäen ole tuottanut tulosta, vaan pitäisi alkaa etsiä Suomesta kustantajaa, joka hankkisi käännösluvat jne. Perjantaina Ina May itse tuumi, että tälle kirjalle prosessi voi olla hankalampi ja pidempi kuin esim. hänen uusimmalle teokselleen Birth Matters – A midwife´s manifesta, jonka on kustantanut pieni Pinter&Martin. Suomalaisten toivoma kirja kuitenkin on juuri tämä Ina May´s Guide to Childbirth, joten en aio luovuttaa sen suomentamisen suhteen. Jos tunnet kustannusalalta jonkun tai jopa itse työskentelet alalla, otan kiitollisena vastaan kaikki tiedot ja vinkit siitä, miten edetä asiassa.

inamaynkirjat2
Nyt kuitenkin hieman muokattuna tuo tammikuussa vuonna 2013 kirjoittamani ennakkotehtävä.

Ina May Gaskinin käsitys synnytyksestä on luonnollinen ja fysiologinen elämäntapahtuma. Synnyttäjä on oman kehonsa asiantuntija ja vahva, kyvykäs nainen. Yhdysvalloissa Ina May ja muut The Farm –yhteisön kätilöt edustavat vähemmistöä, sillä valtaosa synnytyksistä on yksinomaan lääkäreiden avustamia. Kirja saa sairaalasynnytykset siellä näyttämään moninkertaisesti hurjemmilta kuin meillä Suomessa. Täälläkään sairaaloissa ei kaikki toimi ihanteellisesti, vaikka synnytyksiä pääosin hoitavatkin kätilöt, kuitenkin aina lääkärin alaisuudessa ja tiukoilla resursseilla.

Ina Mayn kokoamat synnytyskertomukset soisi luettavaksi kaikille lasta odottaville. On sääli, että tällaisia myönteisiä tarinoita erilaisissa äitiporukoissa kerrottaessa voi niin herkästi saada brassailijan leiman tai vähintäänkin muut äidit kokevat syyllistyvänsä. Kuitenkin niin kauan, kun ilmassa leijuu vain kauhukuvia, traumaattisia kokemuksia ja pelkoa lietsovia tarinoita, on vaikea nähdä synnytyskulttuuriimme aitoa muutosta. Juuri positiivisia, vahvoja ja hyviä kokemuksia pitäisi jakaa. Kirjan kertomuksista huokuu läpi naisten luontainen kyky synnyttää. Lääketieteenkin mahdottomiksi tuomitsemat tapaukset, kuten liian suuret vauvat, syntyvät luonnollisesti, kun on mahdollisuus edetä rauhassa äidin tahdissa. Lisäksi Ina Mayn kirjassa on merkittävää se, kuinka kokonaisvaltaisesti synnyttäjä nähdään. Raskaudenaikainen hyvinvointi ei ole yhdentekevää ja monenlaisilla valinnoilla, kuten terveellisillä elämäntavoilla, voi edesauttaa itselleen parempia edellytyksiä synnyttää.

Halusin itsellenikin luonnollisen syntymän. Synnytys menikin hyvin enkä tarvinnut puudutteita, joita olin halunnut välttää. Synnytyslaulu ja TENS-laite tepsivät. Siinä suhteessa synnytys oli luonnollinen. Mutta 18 tuntia lapsivesien alettua tiputella jouduttiin antamaan antibiootit, jonkin ajan kuluttua puhkaistiin kalvot ja muutaman tunnin päästä oksitosiinitippa, kun supistukset olivat harvenneet päivän aikana. Aloitin ponnistuksen kontallaan sängyllä, siirryin jakkaralle, josta minut lopulta pyydettiin sydänäänien vuoksi puoli-istuvaan asentoon, juuri sitä olin halunnut välttää. Ponnistusvaiheen kestettyä melkein tunnin lääkäri kävi ovella jo imukupistakin puhumassa ja silloin sain sellaisen raivon ja voiman, että kaikki olivat hämillään miten nopeasti vauvani oli ulkona, kun annoin vain keholle vallan enkä jäänyt odottamaan jotain sopivaa hetkeä tai kätilön ohjausta. Ina Mayn kirjasta luin FER-ponnistuksesta  ja jotain samoja piirteitä löysin. Puhutaan myös termistä maternal-fetus ejection reflex, sillä ajatellaan, ettei vauva täysin itsenäisesti tule ulos, vaan tarvitaan äidin vapautuminen, antautuminen, jonka tuottamasta energiasta vauva syöksyy ulos. Usein FER tulee täysin odottamatta ja lyhyissä synnytyksissä, mutta oman kokemukseni pohjalta uskallan väittää, että se lienee mahdollista myös pitkässä synnytyksessä pitkän ponnistusvaiheen päätteeksi.

Muutenkin synnytyksen jälkeen ja vielä tämän kirjan myötä olen oppinut valtavasti siitä, mitkä asiat saattoivat vaikuttaa synnytyksen hidastumiseen ja kulkuun. Jouduimme lähtemään sulun takia vieraaseen sairaalaan, mikä varmasti oli suurin syy sille, että kroppani jotenkin hidasti toimintaansa. Vaikka jokusen tunnin päästä saimmekin luvan taksilla siirtyä toiveidemme mukaiseen sairaalaan, ei synnytys sormia napsauttamalla edennyt, kun piti taas tehdä omaa pesää uuteen paikkaan. Lisäksi kätilön vaihtuminen useamman kerran synnytyksen aikana vaati aina uuteen tilanteeseen totuttelua ja uutta heittäytymistä. Hidastuminen vaikutti mm. siihen, etten päässyt vuokraamaani altaaseen. Se saattoi hieman harmittaa siinä tilanteessa, jälkikäteen ei enää niinkään sillä pärjäsin TENSin, synnytyslaulun ja puolison tuen avulla.

Ennen tämän kirjan lukemista en ollut juurikaan ajatellut mielen ja kehon vahvaa yhteyttä. Siihen on liittynyt myös itsessäni tapahtunut lukko, kun jouduin kesken synnytystä vieraaseen ympäristöön. Useammassakin synnytyskertomuksessa kävi ilmi jokin naisen mieltä painava asia, josta avauduttuaan myös keho aukesi lapselle ja synnytys eteni nopeasti. Tämän vuoksi on todella paljon merkitystä sillä missä, miten ja kenen kanssa nainen synnyttää ja että naisen mieli saisi olla puhdas ja avoin ottamaan vastaan uuden elämän eikä joutuisi murehtimaan muista asioista.

Nyt tuo mielen ja kehon yhteys synnytyksessä on ihan tärkein asia, josta toitotan. Ina May avarsi kirjallaan silmiäni ja antoi doulana kasvamiseeni ja doulan työhöni korvaamattomia työkaluja. Suosittelen kirjaa kaikille raskaana olevien ja synnyttäjien parissa työskenteleville sekä vauvaa odottaville perheille. Muita Ina May Gaskinin kirjoja ovat Spiritual Midwifery (1977), Ina May´s Guide to Breastfeeding (2009) sekä Birth Matters – A Midwife´s manifesta (2010).

nimmari

Sanavalinnat synnyttäjän kanssa

Vaikka kielitieteitä olenkin opiskellut, olen keskittynyt lähinnä kielten didaktiikkaan eli siihen, kuinka kieliä opetetaan. Kieli kuitenkin kiinnostaa monella tasolla. Viimeisen vuoden aikana olen erityisen paljon kiinnittänyt huomiota siihen, miten kielellä viestitään toisten kanssa, niin suullisesti kuin kirjallisestikin, ja kuinka kieli ja mieli ovat yhteydessä toisiinsa.

Luin tänään englantilaisen kätilön Sheena Byromin viime vuonna kirjoittaman jutun kielenkäytöstä äitiyshuollossa ja synnytyksessä. Byromin kollegat olivat usein tuumanneet, että eikö enemmän merkitystä ole sillä mitä he tekevät kuin mitä he sanovat. Mutta sanoilla ja puhetavallamme on paljonkin merkitystä. Esimerkkinä Byrom antaa lauseen ‘She told me I was only 3cms’ eli Hän kertoi minun olevan vain 3 cm auki sen sijaan, että olisi sanonut ‘Wow! You are 3cms! Your body is working brilliantly!’ eli Wau, olet 3 cm auki, kehosi tekee upeaa työtä! Juuri tuollaisten pienten sanojen kuten vain, pelkkä, aina, ei koskaan ja koko ajan käyttöä tulisi välttää. Ne lataavat valtavasti lisätaakkaa viestille ja painottuvat kuulijan korvassa, vaikka viestijä ei niin olisi tarkoittanutkaan.

Ei ole yhdentekevää millaisia sanoja käytetään synnytysten yhteydessä erittäin usein mainittavista asioista. Kuulostaisiko synnytyshuone kotoisammalta kuin synnytyssali, olisiko asiakas, synnyttäjä tai äiti kunnioittavampi sana kuin potilas, voisiko synnyttäjä pukea ylleen synnytysleningin sairaalavaatteen sijaan, lievittäisikö jo itsessään sanan supistustuntemus käyttäminen sitä supistuskivuksi kutsuttua?

Viime keväänä hypnosynnytysvalmentaja Jaana Cowasji oli puhumassa doulille hypnosynnytysmenetelmästä ja tukihenkilön roolista hypnosynnytyksessä. Hän puhui paljon viisaita asioita, jotka pätevät käytti äiti sitten hypnosynnytysmenetelmää tai ei. Mielellä on synnytyksessä valtava voima. Ja mielemme usein kuulee valikoiden.  Se ei osaa kääntää negatiivisilla sanoilla muodostettua positiivista viestiä positiiviseksi. Esimerkiksi tukihenkilön hyvänä tarkoitettu Kohta et enää tunne kipua saattaa kaikua synnytyksen päässä vain kipuna. Ei ole mitään hätää saa synnyttäjän ajattelemaan vain hätää. Ei-sanaa ei kuulla, ainoastaan se kipu, hätä, pelko, tuska jne., ja kun synnyttäjä ajattelee kipua ja pelkoa, häneen toden totta sattuu ja häntä pelottaa enemmän.

Tukihenkilön tulisikin käyttää täysin myönteisiä ilmaisuja. Teet upeaa työtä. Jaksat hienosti. Olet ihan mahtava nainen. Tämä supistus tuo vauvaa taas vähän lähemmäs syliä. Kehosi toimii täydellisesti. Sinä pystyt siihen.

Negatiivinen ruokkii negatiivista. Kun äitiä jännittää ja pelottaa, hän jännittää myös kehoaan. Kun keho ei rentoudu, ei synnytyskään etene. Kun synnytys ei etene, äiti ahdistuu ja pelkää, mikä taas lisää kehon jännitystä.

Positiivinen ruokkii positiivista. Äiti ajattelee pystyvänsä synnyttää ja saa myönteistä palautetta myös läsnäolevilta ja pystyy näin ollen rentoutumaan. Rentoutuneena kohtu pääsee työskentelemään ja synnytys edistyy. Äiti tuntee olonsa vahvaksi ja saa voimaa ja pystyy rentoutumaan.

Meillä synnytyksessä läsnäolevilla – kätilöillä ja muulla hoitohenkilökunnalla, puolisolla, doulilla ja muilla tukihenkilöillä – on valtava rooli siinä, millaiseksi synnyttävä äiti olonsa tuntee ja kuinka kykeneväiseksi hän itsensä kokee. Hyväksi tarkoitetulla toiminnallamme ei välttämättä ole toivottua vaikutusta, jos valitsemme sanamme väärin. Tähän asiaan kannustan meitä kaikkia kiinnittämään huomiota niin raskausaikana, synnytyksessä kuin sen jälkeenkin.

voimalauseet
Kuvassa olevat tekstit ovat Messages from Birth Goddesses -voimalausekorteista, joita käytän asiakkaiden kanssa.

Sadutus – kuulluksi tulemisen kokemus

Sadutus on psykologi Monika Riihelän 80-luvulla kehittämä menetelmä, jossa keskiössä on kertojan tarina ja kuulluksi tulemisen kokemus. Sadutusta käytettiin alun perin lasten ja nuorten kanssa, mutta saduttaa voi ketä tahansa vauvasta vaariin. Sovelsin sadutusta kieltenopettajaopinnoissani ja tein gradun sadutuksen käytöstä vieraan kielen opetuksessa.

Oman lapsen syntymä on merkittävä tapahtuma elämässä ja sen haluaisi muistaa ikuisesti. Muistikuvat kuitenkin haalistuvat mitä kauemmin synnytyksestä on kulunut. Synnytyskertomuksen kirjoittaminen auttaa palauttamaan nuo hetket mieleen ja muistamaan myös yksityiskohtia.

Aina ei kuitenkaan ole kädet vapaana ja kirjoittaminen jää usein kesken, väsyneenä ei jaksa edes ajatella asiaa ja ryhtyä tuumasta toimeen. Tulen kotiisi saduttamaan sinua synnytyksestäsi. Voit vaikka istua ja imettää koko ajan tai puuhailla muuta sillä hetkellä välttämätöntä samalla kun kerrot tarinaasi. Kirjoitan tarinasi muistiin juuri niin kuin sinä sen kerrot. Kun kertomuksesi on valmis, luen sen sinulle ääneen ja voit vielä halutessasi muokata sitä. Kirjoitan kertomuksesi puhtaaksi ja saat sen postissa kotiisi. Sinä itse määrittelet milloin olisi sopiva aika kertoa synnytyksestäsi. Halutessasi voit voit kertoa tarinasi myös useampaan otteeseen ja nähdä kuinka mielikuvasi ja ajatuksesi synnytyksestä muuttuvat ajan kuluessa. Vaikka synnytyksestä olisi kulunut jo vuosia, voit yhä tallentaa muistosi minun avullani.

Meillä kaikilla on tarve tulla kohdatuksi ja kuulluksi, ja synnyttäneelle naiselle on erityisen tärkeää tulla kohdatuksi arvokkuudella ja kunnioituksella ja synnytyskertomusta vähättelemättä. Sairaalasta saadut paperit kertovat usein eri todellisuutta kuin missä synnyttäjä on elänyt tuona tärkeänä hetkenä. On merkittävää saada myös oma näkökulma ja ääni kuuluviin. On ihanaa, kun joku kuuntelee sinua ja keskittyy vain sinuun ja vahvistaa itse kertomaasi.

Voit kertoa tarinasi oli se sitten kaunis voimaannuttava synnytys, traumaattinen kokemus, jota haluat alkaa sanoittaa ja pikkuhiljaa käsitellä, tai mitä tahansa siltä väliltä.

Sadutan sinua tietenkin myös muusta haluamastasi aiheesta – tai vaikka et vielä tietäisikään mistä haluat kertoa.

Voin tulla kotiisi tai järjestää rauhallisen paikan Helsingin kantakaupungin alueella.

sadutus