inamaynkuulijat
Kun samanmieliset kohtaavat itselleen tärkeän asian ääressä, tuntuu siltä, kuin maailma pelastuisi hetkessä. Kun se oksitosiininhuuruinen kupla sitten puhkeaa, on olo todella yksinäinen ja lamaantunut. Eivätkö muut ajattelekaan näin? Eivätkö kaikki tosiaan ymmärrä näiden asioiden tärkeyttä? Mikä näitä muita vaivaa, koskeehan synnytys meistä jokaista jossain vaiheessa elämää!

Kuten Ina May Gaskinin viimeisimmän kirjankin nimi, Birth matters, kertoo – synnytyksellä on merkitystä. Sillä on väliä. Se ei ole vain yksi puserrus jossain muusta elämästä irallisessa pallukassa, silloinkaan kun synnyttäjä vajoaa ns. synnytyskuplaan. Synnytys vaikuttaa naisen elämään koko hänen loppuikänsä ja se heijastaa luonnollisesti myös muuhun perheeseen. Synnytykseen taas vaikuttaa naisen aiempi elämä ja erityisesti odotusaika. Miten nainen on kohdattu esimerkiksi neuvolassa, kuinka paljon hänen omalle asiantuntijuudelleen omasta kehostaan on annettu tilaa, tai kuinka paljon siihen on rohkaistu, jos nainen ehkä lähtökohtaisesti on ollut hieman arka. Kuinka kokonaisvaltaisesti nainen nähdään, kun hän on raskaana, ja sitten kun hän synnyttää.

Tällä hetkellä Suomessa on ilman itse palkattua kätilöä mahdotonta saada kokonaisvaltaista ja jatkuvaa hoitoa raskausajalta lapsivuodeaikaan. Mutta tuntuuhan se utopistiselta, että jossain vaiheessa voisimme saavuttaa monissa paikoissa maailmalla toimivan omakätilö-järjestelmän, kun ei ole mahdollista edes yhtä raskautta tai yhtä synnytystä hoitaa ilman ammattilaisen vaihtumista. Omaa raskausaikaani seurasi kolme terveydenhoitajaa ja synnytyksessäkin taisi olla jopa neljä kätilöä vuoronvaihtojen takia.

Siinäkin tapauksessa, että onnistuisi ajoittamaan sairaalassaoloaikansa niin, että vauva syntyisi samalla vuorolla, jonka aikana sairaalaan saavuttiin, ei se yksi kätilö ole läsnä koko sen ajan. Sairaaloissa ympäri Suomen on resurssipulaa. On ihmeellistä, että Suomessa on niin paljon työttömiä tai muissa tehtävissä toimivia kätilöitä, kun samanaikaisesti työllistyneet kollegat yrittävät hoitaa samanaikaisesti useampaa synnytystä. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin nettivalmennuksessakin kerrotaan, kuinka ”kätilöt valvovat sikiön sydänääniä keskusvalvomon avulla, jolloin niitä on helppo seurata myös huoneen ulkopuolella”. Tämä on sitä nykytekniikan mahdollistamaa synnytystenhoitoa, ajatella, meillä voidaan ihan tietokoneelta katsoa mitä sinulle kuuluu. Mikään kone ei korvaa kätilön jatkuvaa läsnäoloa.

Ina May sanoi, että kätilöitä ei ole riittävästi, jos kätilö joutuu jättämään synnyttäjän kesken synnytyksen käydäkseen toisessa huoneessa. Olen aivan samaa mieltä. Kätilön jatkuvalla läsnäololla on paljon etuja. Turvallisinta ja edullisinta on antaa synnytyksen mennä omalla painollaan. Kun paikalla on koko ajan sama kätilö, hän pystyy kyllä naista seurattuaan tarkkailemaan mahdollisia merkkejä ongelmatilanteista. Hän voi antaa jatkuvaa fyysistä ja emotionaalista tukea ja synnyttäjän tarve lääkkeelliselle kivunlievitykselle vähenee. Yksikin synnytykseen puuttuminen on aina portti seuraavaan. Ja inverventiothan maksavat. On paljon edullisempaa palkata kätilöitä kuin maksella anestesialääkärin laittamista puudutuksista, joista moni laitetaan siksi, että äidillä ei ole muuta keinoa selvitä supistustuntemuksista, kun ei saa jatkuvaa kannustusta, tukea ja erilaisia lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja. Kaikki synnytyksessä käytetyt instrumentit maksavat, niitä käyttävä lääkäri maksaa, pahimmillaan puuttumiset johtavat hätäsektioon ja se vasta maksaakin. Kätilön tulisi voida kiireettömästi olla läsnä yhdelle synnyttäjälle ja lääkäriresursseja käytettäisiin vasta sitten, kun luonnollisesti, ilman häiriöitä edenneessä synnytyksessä ilmenee jotain komplikaation merkkejä. Ja kyllä, synnyttäjien määrää on mahdotonta ennustaa. Varmasti olisi vuoroja, jolloin jokaiselle kätilölle ei riittäisi synnyttäjää. Ina May ehdotti, että kätilöt voisivat vaikka neuloa yhdessä. Uskon, että osastolla on myös lukuisia muita juoksevia muttei aikatauluun sidottuja asioita, joista kätilöt huolehtivat. Kätilöt voisivat myös oppia toinen toisiltaan, pitää lukupiiriä, jakaa erilaisista koulutuksista saamaansa tietotaitoa. Ei tarvitse pelätä, että yksi ammattikunta pääsisi laiskottelemaan.

Ruotsalainen kanssasisar vertasikin todella osuvasti kätilöiden tilannetta palomiehiin. Kukaan ei ole huolissaan siitä, että lukuisat palomiehet notkuvat tyhjänpanttina odottaessaan mahdollista hätätilannetta. Jos tilastoissa tulipalot ovat vähentyneet, paloasemia ei olla sulkemassa yksi toisensa jälkeen. Ja en sano, että palomiehet laiskottelisivat. He käyttävät hälytysten välissä työaikaansa kuntonsa ylläpitämiseen, varusteiden huoltamiseen yms. Mikseivät kätilöt voisi toimia samalla periaatteella? Emmekö voisi kunnioittaa kätilöiden tekemää työtä yhtälailla kuin palomiesten työtä? Kätilöiden ajaminen näin ahtaalle on yhteiskuntamme suora viesti perheille siitä, että synnytyksellä ja syntymällä ei ole väliä.

Kätilöille olisi annettava työrauha ja synnyttäjille synnytysrauha. Se tarkoittaa sitä, että luotetaan kätilöiden itsenäiseen synnytyksen hoitamiseen, annetaan heidän olla läsnä synnyttävälle naiselle ilman jatkuvaa raportointia ja käyrädokumentointia ylemmälle taholle silloin, kun kyseessä on matalan riskin synnyttäjä, jonka synnytys etenee luonnollisesti. Synnyttäjä tarvitsee oman rauhansa, johon kuuluu tutut ja turvalliset ihmiset. Se, että huoneeseen ei paukata koputtamatta. Kohdunsuu ei vain avaudu synnytyksen aikana, se voi myös vetäytyä takaisin, jos synnyttäjä ei koe oloansa täysin tuetuksi ja turvalliseksi. Takapakkia voi tulla esimerkiksi kotoa sairaalaan siirryttäessä tai sairaalassa uutta ihmistä kohdatessa tai epäkunnioittavan kohtelun myötä. Synnyttäjän omat pelot, johtuivat ne sitten synnytysympäristöön liittyvistä asioista tai täysin synnyttäjän sisäisistä asioista, ovat myös omiaan jarruttamaan synnytystä. Ina May painottaa, kuinka tärkeää on, että synnyttäjä voi sanoittaa pelkonsa ja päästää sen menemään, jotta voi taas avautua ja antautua synnyttämiselle.

bottomparts
Ina May luetteli pitkän listan erilaisia tapoja rentoutua synnytyksen aikana. Hän oli myös ehdottomasti sitä mieltä, että kätilöiden pitäisi ensin toimia doulana, jotta oppisivat tukemaan naista rentoutumisessa, sisäistäisivät jatkuvan tuen edut ja näkisivät normaalisynnytyksiä. Rentoutuakseen synnyttäjä voi esimerkiksi suudella puolisonsa kanssa, roikkua vaikka kattokoukkuun pujotetun kantoliinan varassa jolloin jalat pääsevät rentoutumaan, hengittää ja käyttää matalia ääniä, nauraa. Nauramisen edistämiseksi läsnäolevat henkilöt voivat kertoa hauskoja juttuja. Toki pitää olla tilannetajua. 😉 Ja se suoniin pulppuava oksitosiini rauhoittaa. Ja tieto siitä, että tuntemukset tulevat aalloissa, synnytys ei ole jatkuvaa kipua, vaan seilaamista kovien tuntemusten ja totaalisen rentoutumisen välillä. Välillä synnyttäjä saattaa jopa nukahtaa ja ihan haluta ottaa pienet torkut. Tässä vaiheessa hoitohenkilökunta usein tulkitsee synnytyksen pysähtyneen ja alkaa pumpata naiseen keinotekoista oksitosiinia. Vaikka nainen vain tekee, kuten hänen oma kehonsa hänelle viestii. Tällainen lepovaihe voi tulla siirtymävaiheen ja ponnistusvaiheen välissä, jolloin vauvan syntymä on jo kovin lähellä, ja keinotekoisella oksitosiinilla voidaan häiritä normaalisti edennyttä prosessia, supistuksista voi tulla terävämpiä ja kivuliaampia, ja muu puuttuminen on todennäköisempää. Ina May korosti, että ei ole mitään lääketieteellistä näyttöä estää synnyttäjää huilaamasta kesken synnytyksen.

Syntymän jälkeen pitää antaa rauha ensi-imetykselle ja istukan syntymiselle. Napanuoren tulee antaa sykkiä loppuun, eikä napanuoran irroittamisessa ennen istukan syntymistä ole mitään hyötyä. Tämä varmistaa myös sen, ettei vauvaa perusteetta viedä äidin luota. Ihokontakti on äärimmäisen tärkeää tässä vaiheessa. Vauvaa ei myöskään tulisi pestä, vaan kinan annetaan imeytyä ihoon.

Perheiden, kätilöiden ja doulien pitäisi paikallisesti kokoontua keskustelemaan siitä, mitä he haluavat. Luennolla olo oli taas niin varma, olimme kaikki täydessä taisteluvalmiudessa, oksitosiininhuuruissa, uhkuimme kapinaa. Ja sitten taas kuitenkin ajattelin, että johan tässä on kaikenlaista vastarintaa yritetty tehdä, mutta niin kauan kuin asioista päättää niistä mitään tietämättömät ihmiset, olemme voimattomia. Ja kuitenkin, pienin askelein etenemme. Ruohonjuuritasolta ponnistamme. Luovuttaa ei saa! Eikä riitä, että taistelemme synnytysyksiköiden säilyttämisen puolesta, sillä nykyiselläänkin synnytyskulttuurissamme on paljon vialla ja harva kätilö voi tehdä työtä niin, kuten sydän sanoisi eikä perheillä ole aitoa valinnanvapautta siitä missä ja kenen kanssa synnyttää. Ina May oli järkyttynyt, kun kuuli kuinka vähän synnytyssairaaloita meillä on nyt ja niistäkin vielä haluttaisiin karsia. Hänen mielestään on ehdottomasti parempi, että on useita pieniä yksiköitä kuin muutamia valtavia. The Farmillakin on todella pienet prosentit esim. keisarinleikkausta vaatineita tapauksia. Kun korkean riskin synnyttäjät jo valmiiksi ohjataan suuriin sairaaloihin kaiken mahdollisen tuen äärelle, olisi matalariskisille naisille turvallisinta synnyttää pienissä yksiköissä lähellä kotia, tuttujen kätilöiden kanssa, tai omassa kodissa. Synnytysten hoitaminen tulisi yhteiskunnalle paljon edullisemmaksi ja lisäksi äidit olisivat synnytyksiinsä tyytyväisempiä jatkuvan tuen ja läsnäolon ansiosta ja myönteisestä synnytyskokemuksesta nainen saa valtavasti voimavaroja lapsivuodeaikaan ja koko tulevaisuuteensa. Epäsuorat kustannuksetkin laskevat, kun perheet voivat paremmin ja tarvitsevat vähemmän korjaavia palveluita myöhemmissä elämänvaiheissaan.

Lopuksi Ina May halusi vielä muistuttaa, että naisen vagina on vähintään yhtä hyvä kuin kenen tahansa miehen penis. Sen koko muuttuu, veri pakkautuu ja mieli vaikuttaa sen toimintaan, kuten miehilläkin vaikuttaa erektion syntymiseen. Meidän pitää vain ottaa haltuun se kaikki voima, joka meille on annettu, ja olla ylpeitä siitä upeasta ja mukautuvasta väylästä, jota pitkin vauva saapuu maailmaan.

ponnistusvaihe

%d bloggaajaa tykkää tästä: