Synnytys – kaikkien yhteinen asia

inamaynkuulijat
Kun samanmieliset kohtaavat itselleen tärkeän asian ääressä, tuntuu siltä, kuin maailma pelastuisi hetkessä. Kun se oksitosiininhuuruinen kupla sitten puhkeaa, on olo todella yksinäinen ja lamaantunut. Eivätkö muut ajattelekaan näin? Eivätkö kaikki tosiaan ymmärrä näiden asioiden tärkeyttä? Mikä näitä muita vaivaa, koskeehan synnytys meistä jokaista jossain vaiheessa elämää!

Kuten Ina May Gaskinin viimeisimmän kirjankin nimi, Birth matters, kertoo – synnytyksellä on merkitystä. Sillä on väliä. Se ei ole vain yksi puserrus jossain muusta elämästä irallisessa pallukassa, silloinkaan kun synnyttäjä vajoaa ns. synnytyskuplaan. Synnytys vaikuttaa naisen elämään koko hänen loppuikänsä ja se heijastaa luonnollisesti myös muuhun perheeseen. Synnytykseen taas vaikuttaa naisen aiempi elämä ja erityisesti odotusaika. Miten nainen on kohdattu esimerkiksi neuvolassa, kuinka paljon hänen omalle asiantuntijuudelleen omasta kehostaan on annettu tilaa, tai kuinka paljon siihen on rohkaistu, jos nainen ehkä lähtökohtaisesti on ollut hieman arka. Kuinka kokonaisvaltaisesti nainen nähdään, kun hän on raskaana, ja sitten kun hän synnyttää.

Tällä hetkellä Suomessa on ilman itse palkattua kätilöä mahdotonta saada kokonaisvaltaista ja jatkuvaa hoitoa raskausajalta lapsivuodeaikaan. Mutta tuntuuhan se utopistiselta, että jossain vaiheessa voisimme saavuttaa monissa paikoissa maailmalla toimivan omakätilö-järjestelmän, kun ei ole mahdollista edes yhtä raskautta tai yhtä synnytystä hoitaa ilman ammattilaisen vaihtumista. Omaa raskausaikaani seurasi kolme terveydenhoitajaa ja synnytyksessäkin taisi olla jopa neljä kätilöä vuoronvaihtojen takia.

Siinäkin tapauksessa, että onnistuisi ajoittamaan sairaalassaoloaikansa niin, että vauva syntyisi samalla vuorolla, jonka aikana sairaalaan saavuttiin, ei se yksi kätilö ole läsnä koko sen ajan. Sairaaloissa ympäri Suomen on resurssipulaa. On ihmeellistä, että Suomessa on niin paljon työttömiä tai muissa tehtävissä toimivia kätilöitä, kun samanaikaisesti työllistyneet kollegat yrittävät hoitaa samanaikaisesti useampaa synnytystä. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin nettivalmennuksessakin kerrotaan, kuinka ”kätilöt valvovat sikiön sydänääniä keskusvalvomon avulla, jolloin niitä on helppo seurata myös huoneen ulkopuolella”. Tämä on sitä nykytekniikan mahdollistamaa synnytystenhoitoa, ajatella, meillä voidaan ihan tietokoneelta katsoa mitä sinulle kuuluu. Mikään kone ei korvaa kätilön jatkuvaa läsnäoloa.

Ina May sanoi, että kätilöitä ei ole riittävästi, jos kätilö joutuu jättämään synnyttäjän kesken synnytyksen käydäkseen toisessa huoneessa. Olen aivan samaa mieltä. Kätilön jatkuvalla läsnäololla on paljon etuja. Turvallisinta ja edullisinta on antaa synnytyksen mennä omalla painollaan. Kun paikalla on koko ajan sama kätilö, hän pystyy kyllä naista seurattuaan tarkkailemaan mahdollisia merkkejä ongelmatilanteista. Hän voi antaa jatkuvaa fyysistä ja emotionaalista tukea ja synnyttäjän tarve lääkkeelliselle kivunlievitykselle vähenee. Yksikin synnytykseen puuttuminen on aina portti seuraavaan. Ja inverventiothan maksavat. On paljon edullisempaa palkata kätilöitä kuin maksella anestesialääkärin laittamista puudutuksista, joista moni laitetaan siksi, että äidillä ei ole muuta keinoa selvitä supistustuntemuksista, kun ei saa jatkuvaa kannustusta, tukea ja erilaisia lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja. Kaikki synnytyksessä käytetyt instrumentit maksavat, niitä käyttävä lääkäri maksaa, pahimmillaan puuttumiset johtavat hätäsektioon ja se vasta maksaakin. Kätilön tulisi voida kiireettömästi olla läsnä yhdelle synnyttäjälle ja lääkäriresursseja käytettäisiin vasta sitten, kun luonnollisesti, ilman häiriöitä edenneessä synnytyksessä ilmenee jotain komplikaation merkkejä. Ja kyllä, synnyttäjien määrää on mahdotonta ennustaa. Varmasti olisi vuoroja, jolloin jokaiselle kätilölle ei riittäisi synnyttäjää. Ina May ehdotti, että kätilöt voisivat vaikka neuloa yhdessä. Uskon, että osastolla on myös lukuisia muita juoksevia muttei aikatauluun sidottuja asioita, joista kätilöt huolehtivat. Kätilöt voisivat myös oppia toinen toisiltaan, pitää lukupiiriä, jakaa erilaisista koulutuksista saamaansa tietotaitoa. Ei tarvitse pelätä, että yksi ammattikunta pääsisi laiskottelemaan.

Ruotsalainen kanssasisar vertasikin todella osuvasti kätilöiden tilannetta palomiehiin. Kukaan ei ole huolissaan siitä, että lukuisat palomiehet notkuvat tyhjänpanttina odottaessaan mahdollista hätätilannetta. Jos tilastoissa tulipalot ovat vähentyneet, paloasemia ei olla sulkemassa yksi toisensa jälkeen. Ja en sano, että palomiehet laiskottelisivat. He käyttävät hälytysten välissä työaikaansa kuntonsa ylläpitämiseen, varusteiden huoltamiseen yms. Mikseivät kätilöt voisi toimia samalla periaatteella? Emmekö voisi kunnioittaa kätilöiden tekemää työtä yhtälailla kuin palomiesten työtä? Kätilöiden ajaminen näin ahtaalle on yhteiskuntamme suora viesti perheille siitä, että synnytyksellä ja syntymällä ei ole väliä.

Kätilöille olisi annettava työrauha ja synnyttäjille synnytysrauha. Se tarkoittaa sitä, että luotetaan kätilöiden itsenäiseen synnytyksen hoitamiseen, annetaan heidän olla läsnä synnyttävälle naiselle ilman jatkuvaa raportointia ja käyrädokumentointia ylemmälle taholle silloin, kun kyseessä on matalan riskin synnyttäjä, jonka synnytys etenee luonnollisesti. Synnyttäjä tarvitsee oman rauhansa, johon kuuluu tutut ja turvalliset ihmiset. Se, että huoneeseen ei paukata koputtamatta. Kohdunsuu ei vain avaudu synnytyksen aikana, se voi myös vetäytyä takaisin, jos synnyttäjä ei koe oloansa täysin tuetuksi ja turvalliseksi. Takapakkia voi tulla esimerkiksi kotoa sairaalaan siirryttäessä tai sairaalassa uutta ihmistä kohdatessa tai epäkunnioittavan kohtelun myötä. Synnyttäjän omat pelot, johtuivat ne sitten synnytysympäristöön liittyvistä asioista tai täysin synnyttäjän sisäisistä asioista, ovat myös omiaan jarruttamaan synnytystä. Ina May painottaa, kuinka tärkeää on, että synnyttäjä voi sanoittaa pelkonsa ja päästää sen menemään, jotta voi taas avautua ja antautua synnyttämiselle.

bottomparts
Ina May luetteli pitkän listan erilaisia tapoja rentoutua synnytyksen aikana. Hän oli myös ehdottomasti sitä mieltä, että kätilöiden pitäisi ensin toimia doulana, jotta oppisivat tukemaan naista rentoutumisessa, sisäistäisivät jatkuvan tuen edut ja näkisivät normaalisynnytyksiä. Rentoutuakseen synnyttäjä voi esimerkiksi suudella puolisonsa kanssa, roikkua vaikka kattokoukkuun pujotetun kantoliinan varassa jolloin jalat pääsevät rentoutumaan, hengittää ja käyttää matalia ääniä, nauraa. Nauramisen edistämiseksi läsnäolevat henkilöt voivat kertoa hauskoja juttuja. Toki pitää olla tilannetajua. 😉 Ja se suoniin pulppuava oksitosiini rauhoittaa. Ja tieto siitä, että tuntemukset tulevat aalloissa, synnytys ei ole jatkuvaa kipua, vaan seilaamista kovien tuntemusten ja totaalisen rentoutumisen välillä. Välillä synnyttäjä saattaa jopa nukahtaa ja ihan haluta ottaa pienet torkut. Tässä vaiheessa hoitohenkilökunta usein tulkitsee synnytyksen pysähtyneen ja alkaa pumpata naiseen keinotekoista oksitosiinia. Vaikka nainen vain tekee, kuten hänen oma kehonsa hänelle viestii. Tällainen lepovaihe voi tulla siirtymävaiheen ja ponnistusvaiheen välissä, jolloin vauvan syntymä on jo kovin lähellä, ja keinotekoisella oksitosiinilla voidaan häiritä normaalisti edennyttä prosessia, supistuksista voi tulla terävämpiä ja kivuliaampia, ja muu puuttuminen on todennäköisempää. Ina May korosti, että ei ole mitään lääketieteellistä näyttöä estää synnyttäjää huilaamasta kesken synnytyksen.

Syntymän jälkeen pitää antaa rauha ensi-imetykselle ja istukan syntymiselle. Napanuoren tulee antaa sykkiä loppuun, eikä napanuoran irroittamisessa ennen istukan syntymistä ole mitään hyötyä. Tämä varmistaa myös sen, ettei vauvaa perusteetta viedä äidin luota. Ihokontakti on äärimmäisen tärkeää tässä vaiheessa. Vauvaa ei myöskään tulisi pestä, vaan kinan annetaan imeytyä ihoon.

Perheiden, kätilöiden ja doulien pitäisi paikallisesti kokoontua keskustelemaan siitä, mitä he haluavat. Luennolla olo oli taas niin varma, olimme kaikki täydessä taisteluvalmiudessa, oksitosiininhuuruissa, uhkuimme kapinaa. Ja sitten taas kuitenkin ajattelin, että johan tässä on kaikenlaista vastarintaa yritetty tehdä, mutta niin kauan kuin asioista päättää niistä mitään tietämättömät ihmiset, olemme voimattomia. Ja kuitenkin, pienin askelein etenemme. Ruohonjuuritasolta ponnistamme. Luovuttaa ei saa! Eikä riitä, että taistelemme synnytysyksiköiden säilyttämisen puolesta, sillä nykyiselläänkin synnytyskulttuurissamme on paljon vialla ja harva kätilö voi tehdä työtä niin, kuten sydän sanoisi eikä perheillä ole aitoa valinnanvapautta siitä missä ja kenen kanssa synnyttää. Ina May oli järkyttynyt, kun kuuli kuinka vähän synnytyssairaaloita meillä on nyt ja niistäkin vielä haluttaisiin karsia. Hänen mielestään on ehdottomasti parempi, että on useita pieniä yksiköitä kuin muutamia valtavia. The Farmillakin on todella pienet prosentit esim. keisarinleikkausta vaatineita tapauksia. Kun korkean riskin synnyttäjät jo valmiiksi ohjataan suuriin sairaaloihin kaiken mahdollisen tuen äärelle, olisi matalariskisille naisille turvallisinta synnyttää pienissä yksiköissä lähellä kotia, tuttujen kätilöiden kanssa, tai omassa kodissa. Synnytysten hoitaminen tulisi yhteiskunnalle paljon edullisemmaksi ja lisäksi äidit olisivat synnytyksiinsä tyytyväisempiä jatkuvan tuen ja läsnäolon ansiosta ja myönteisestä synnytyskokemuksesta nainen saa valtavasti voimavaroja lapsivuodeaikaan ja koko tulevaisuuteensa. Epäsuorat kustannuksetkin laskevat, kun perheet voivat paremmin ja tarvitsevat vähemmän korjaavia palveluita myöhemmissä elämänvaiheissaan.

Lopuksi Ina May halusi vielä muistuttaa, että naisen vagina on vähintään yhtä hyvä kuin kenen tahansa miehen penis. Sen koko muuttuu, veri pakkautuu ja mieli vaikuttaa sen toimintaan, kuten miehilläkin vaikuttaa erektion syntymiseen. Meidän pitää vain ottaa haltuun se kaikki voima, joka meille on annettu, ja olla ylpeitä siitä upeasta ja mukautuvasta väylästä, jota pitkin vauva saapuu maailmaan.

ponnistusvaihe

Koulubussikiertueesta kätilöyden ytimeen

Doulakoulutustani varten piti tehdä kirjallisuusennakkotehtävä. Ina May Gaskinin Ina May´s Guide to Childbirth oli jo kirjahyllyssäni, mutten ollut sitä ennättänyt lukea, joten valitsin sen. Tuota kirjaa olenkin sittemmin suositellut lukuisille ihmisille ja omaa kappalettanikin on luettu niin, että kirja on melkein kahdessa osassa. On ihanaa, että niin moni on voinut kirjasta saada jotain ajatusta omalle synnytysmatkalleen. Kirja on reilun vuoden aikana ollut pinnalla myös lukuisissa facebookin synnytysryhmissä ja monesti harmitellaan, että kirja on englanniksi. Suomeksikin on olemassa hyvää kirjallisuutta (esim. Minna Haatajan Hyvä syntymä, Malla Rautaparran Raskaus, synnytys, äitiys, Maija Buttersin Väkevä hauras sekä Aila Miettisen Luonnollinen syntymä), mutta yhtä kattavaa perusteosta, jossa lisäksi on runsaasti synnytyskertomuksia, ei ole tarjolla omalla äidinkielellämme.

Minun toiveeni on, että tämä vuonna 2003 ilmestynyt, muttei päivääkään vanhentunut kirja, saataisiin kustannettua myös suomeksi. Olen tähän mennessä suomentanut kaksi synnytysaiheista elokuvaa ja yhden lastenkirjan ja mielelläni seuraavaksi työstäisin tätä Ina Mayn opusta, mutta yksityishenkilön yhteydenotto yhdysvaltalaiseen kustantamoon ei yllättäen ole tuottanut tulosta, vaan pitäisi alkaa etsiä Suomesta kustantajaa, joka hankkisi käännösluvat jne. Perjantaina Ina May itse tuumi, että tälle kirjalle prosessi voi olla hankalampi ja pidempi kuin esim. hänen uusimmalle teokselleen Birth Matters – A midwife´s manifesta, jonka on kustantanut pieni Pinter&Martin. Suomalaisten toivoma kirja kuitenkin on juuri tämä Ina May´s Guide to Childbirth, joten en aio luovuttaa sen suomentamisen suhteen. Jos tunnet kustannusalalta jonkun tai jopa itse työskentelet alalla, otan kiitollisena vastaan kaikki tiedot ja vinkit siitä, miten edetä asiassa.

inamaynkirjat2
Nyt kuitenkin hieman muokattuna tuo tammikuussa vuonna 2013 kirjoittamani ennakkotehtävä.

Ina May Gaskinin käsitys synnytyksestä on luonnollinen ja fysiologinen elämäntapahtuma. Synnyttäjä on oman kehonsa asiantuntija ja vahva, kyvykäs nainen. Yhdysvalloissa Ina May ja muut The Farm –yhteisön kätilöt edustavat vähemmistöä, sillä valtaosa synnytyksistä on yksinomaan lääkäreiden avustamia. Kirja saa sairaalasynnytykset siellä näyttämään moninkertaisesti hurjemmilta kuin meillä Suomessa. Täälläkään sairaaloissa ei kaikki toimi ihanteellisesti, vaikka synnytyksiä pääosin hoitavatkin kätilöt, kuitenkin aina lääkärin alaisuudessa ja tiukoilla resursseilla.

Ina Mayn kokoamat synnytyskertomukset soisi luettavaksi kaikille lasta odottaville. On sääli, että tällaisia myönteisiä tarinoita erilaisissa äitiporukoissa kerrottaessa voi niin herkästi saada brassailijan leiman tai vähintäänkin muut äidit kokevat syyllistyvänsä. Kuitenkin niin kauan, kun ilmassa leijuu vain kauhukuvia, traumaattisia kokemuksia ja pelkoa lietsovia tarinoita, on vaikea nähdä synnytyskulttuuriimme aitoa muutosta. Juuri positiivisia, vahvoja ja hyviä kokemuksia pitäisi jakaa. Kirjan kertomuksista huokuu läpi naisten luontainen kyky synnyttää. Lääketieteenkin mahdottomiksi tuomitsemat tapaukset, kuten liian suuret vauvat, syntyvät luonnollisesti, kun on mahdollisuus edetä rauhassa äidin tahdissa. Lisäksi Ina Mayn kirjassa on merkittävää se, kuinka kokonaisvaltaisesti synnyttäjä nähdään. Raskaudenaikainen hyvinvointi ei ole yhdentekevää ja monenlaisilla valinnoilla, kuten terveellisillä elämäntavoilla, voi edesauttaa itselleen parempia edellytyksiä synnyttää.

Halusin itsellenikin luonnollisen syntymän. Synnytys menikin hyvin enkä tarvinnut puudutteita, joita olin halunnut välttää. Synnytyslaulu ja TENS-laite tepsivät. Siinä suhteessa synnytys oli luonnollinen. Mutta 18 tuntia lapsivesien alettua tiputella jouduttiin antamaan antibiootit, jonkin ajan kuluttua puhkaistiin kalvot ja muutaman tunnin päästä oksitosiinitippa, kun supistukset olivat harvenneet päivän aikana. Aloitin ponnistuksen kontallaan sängyllä, siirryin jakkaralle, josta minut lopulta pyydettiin sydänäänien vuoksi puoli-istuvaan asentoon, juuri sitä olin halunnut välttää. Ponnistusvaiheen kestettyä melkein tunnin lääkäri kävi ovella jo imukupistakin puhumassa ja silloin sain sellaisen raivon ja voiman, että kaikki olivat hämillään miten nopeasti vauvani oli ulkona, kun annoin vain keholle vallan enkä jäänyt odottamaan jotain sopivaa hetkeä tai kätilön ohjausta. Ina Mayn kirjasta luin FER-ponnistuksesta  ja jotain samoja piirteitä löysin. Puhutaan myös termistä maternal-fetus ejection reflex, sillä ajatellaan, ettei vauva täysin itsenäisesti tule ulos, vaan tarvitaan äidin vapautuminen, antautuminen, jonka tuottamasta energiasta vauva syöksyy ulos. Usein FER tulee täysin odottamatta ja lyhyissä synnytyksissä, mutta oman kokemukseni pohjalta uskallan väittää, että se lienee mahdollista myös pitkässä synnytyksessä pitkän ponnistusvaiheen päätteeksi.

Muutenkin synnytyksen jälkeen ja vielä tämän kirjan myötä olen oppinut valtavasti siitä, mitkä asiat saattoivat vaikuttaa synnytyksen hidastumiseen ja kulkuun. Jouduimme lähtemään sulun takia vieraaseen sairaalaan, mikä varmasti oli suurin syy sille, että kroppani jotenkin hidasti toimintaansa. Vaikka jokusen tunnin päästä saimmekin luvan taksilla siirtyä toiveidemme mukaiseen sairaalaan, ei synnytys sormia napsauttamalla edennyt, kun piti taas tehdä omaa pesää uuteen paikkaan. Lisäksi kätilön vaihtuminen useamman kerran synnytyksen aikana vaati aina uuteen tilanteeseen totuttelua ja uutta heittäytymistä. Hidastuminen vaikutti mm. siihen, etten päässyt vuokraamaani altaaseen. Se saattoi hieman harmittaa siinä tilanteessa, jälkikäteen ei enää niinkään sillä pärjäsin TENSin, synnytyslaulun ja puolison tuen avulla.

Ennen tämän kirjan lukemista en ollut juurikaan ajatellut mielen ja kehon vahvaa yhteyttä. Siihen on liittynyt myös itsessäni tapahtunut lukko, kun jouduin kesken synnytystä vieraaseen ympäristöön. Useammassakin synnytyskertomuksessa kävi ilmi jokin naisen mieltä painava asia, josta avauduttuaan myös keho aukesi lapselle ja synnytys eteni nopeasti. Tämän vuoksi on todella paljon merkitystä sillä missä, miten ja kenen kanssa nainen synnyttää ja että naisen mieli saisi olla puhdas ja avoin ottamaan vastaan uuden elämän eikä joutuisi murehtimaan muista asioista.

Nyt tuo mielen ja kehon yhteys synnytyksessä on ihan tärkein asia, josta toitotan. Ina May avarsi kirjallaan silmiäni ja antoi doulana kasvamiseeni ja doulan työhöni korvaamattomia työkaluja. Suosittelen kirjaa kaikille raskaana olevien ja synnyttäjien parissa työskenteleville sekä vauvaa odottaville perheille. Muita Ina May Gaskinin kirjoja ovat Spiritual Midwifery (1977), Ina May´s Guide to Breastfeeding (2009) sekä Birth Matters – A Midwife´s manifesta (2010).

nimmari

Sanavalinnat synnyttäjän kanssa

Vaikka kielitieteitä olenkin opiskellut, olen keskittynyt lähinnä kielten didaktiikkaan eli siihen, kuinka kieliä opetetaan. Kieli kuitenkin kiinnostaa monella tasolla. Viimeisen vuoden aikana olen erityisen paljon kiinnittänyt huomiota siihen, miten kielellä viestitään toisten kanssa, niin suullisesti kuin kirjallisestikin, ja kuinka kieli ja mieli ovat yhteydessä toisiinsa.

Luin tänään englantilaisen kätilön Sheena Byromin viime vuonna kirjoittaman jutun kielenkäytöstä äitiyshuollossa ja synnytyksessä. Byromin kollegat olivat usein tuumanneet, että eikö enemmän merkitystä ole sillä mitä he tekevät kuin mitä he sanovat. Mutta sanoilla ja puhetavallamme on paljonkin merkitystä. Esimerkkinä Byrom antaa lauseen ‘She told me I was only 3cms’ eli Hän kertoi minun olevan vain 3 cm auki sen sijaan, että olisi sanonut ‘Wow! You are 3cms! Your body is working brilliantly!’ eli Wau, olet 3 cm auki, kehosi tekee upeaa työtä! Juuri tuollaisten pienten sanojen kuten vain, pelkkä, aina, ei koskaan ja koko ajan käyttöä tulisi välttää. Ne lataavat valtavasti lisätaakkaa viestille ja painottuvat kuulijan korvassa, vaikka viestijä ei niin olisi tarkoittanutkaan.

Ei ole yhdentekevää millaisia sanoja käytetään synnytysten yhteydessä erittäin usein mainittavista asioista. Kuulostaisiko synnytyshuone kotoisammalta kuin synnytyssali, olisiko asiakas, synnyttäjä tai äiti kunnioittavampi sana kuin potilas, voisiko synnyttäjä pukea ylleen synnytysleningin sairaalavaatteen sijaan, lievittäisikö jo itsessään sanan supistustuntemus käyttäminen sitä supistuskivuksi kutsuttua?

Viime keväänä hypnosynnytysvalmentaja Jaana Cowasji oli puhumassa doulille hypnosynnytysmenetelmästä ja tukihenkilön roolista hypnosynnytyksessä. Hän puhui paljon viisaita asioita, jotka pätevät käytti äiti sitten hypnosynnytysmenetelmää tai ei. Mielellä on synnytyksessä valtava voima. Ja mielemme usein kuulee valikoiden.  Se ei osaa kääntää negatiivisilla sanoilla muodostettua positiivista viestiä positiiviseksi. Esimerkiksi tukihenkilön hyvänä tarkoitettu Kohta et enää tunne kipua saattaa kaikua synnytyksen päässä vain kipuna. Ei ole mitään hätää saa synnyttäjän ajattelemaan vain hätää. Ei-sanaa ei kuulla, ainoastaan se kipu, hätä, pelko, tuska jne., ja kun synnyttäjä ajattelee kipua ja pelkoa, häneen toden totta sattuu ja häntä pelottaa enemmän.

Tukihenkilön tulisikin käyttää täysin myönteisiä ilmaisuja. Teet upeaa työtä. Jaksat hienosti. Olet ihan mahtava nainen. Tämä supistus tuo vauvaa taas vähän lähemmäs syliä. Kehosi toimii täydellisesti. Sinä pystyt siihen.

Negatiivinen ruokkii negatiivista. Kun äitiä jännittää ja pelottaa, hän jännittää myös kehoaan. Kun keho ei rentoudu, ei synnytyskään etene. Kun synnytys ei etene, äiti ahdistuu ja pelkää, mikä taas lisää kehon jännitystä.

Positiivinen ruokkii positiivista. Äiti ajattelee pystyvänsä synnyttää ja saa myönteistä palautetta myös läsnäolevilta ja pystyy näin ollen rentoutumaan. Rentoutuneena kohtu pääsee työskentelemään ja synnytys edistyy. Äiti tuntee olonsa vahvaksi ja saa voimaa ja pystyy rentoutumaan.

Meillä synnytyksessä läsnäolevilla – kätilöillä ja muulla hoitohenkilökunnalla, puolisolla, doulilla ja muilla tukihenkilöillä – on valtava rooli siinä, millaiseksi synnyttävä äiti olonsa tuntee ja kuinka kykeneväiseksi hän itsensä kokee. Hyväksi tarkoitetulla toiminnallamme ei välttämättä ole toivottua vaikutusta, jos valitsemme sanamme väärin. Tähän asiaan kannustan meitä kaikkia kiinnittämään huomiota niin raskausaikana, synnytyksessä kuin sen jälkeenkin.

voimalauseet
Kuvassa olevat tekstit ovat Messages from Birth Goddesses -voimalausekorteista, joita käytän asiakkaiden kanssa.