Olin kävelyllä, kun ihana aurinko astui pitkästä aikaa esiin ja ulkona oli juuri sopiva pakkanen. Jäin seisoskelemaan aivan rantaan. Vaikka taustalla kuului autojen ääntä, erottui muun melun seasta välillä jännä ääni jostain rasahduksen ja napsahduksen välimaastosta. Katselin tarkemmin jäätä. En tiennyt tuliko ääni siitä, kun jää myötäilee ja halkeilee vai siitä, kun se jotenkin napakoituu pakkasen myötä. Kun oikein siristin silmiäni, saatoin havaita jotain ihan pientä liikettä kohdassa, jossa oli vain hyvin ohuelti jäätä jos lainkaan. Jotain muutosta joka tapauksessa selkeästi tapahtui, vaikka en sitä mitenkään pystynyt mittaamaan.

Synnytyksessä tapahtuu myös jatkuvasti kaikenlaista. Huomiomme kiinnittyy aivan liian usein vain kohdunsuun avautumiseen. Se tuntuu olevan jonkinlainen kaiken kertova yleispätevä mittari siitä, miten synnytys edistyy. Sisätutkimus tehdään ja jos tulos on sama kuin pari tuntia sitten, voi synnyttäjä lannistua ja kätilökin pahimmillaan sanoa, että ei ole tapahtunut edistystä.

Mutta jotain tapahtuu koko ajan, vannon sen! Synnytys ei etene jossain tietyssä tiukassa järjestyksessä, vaan asioita tapahtuu limittäin ja lomittain. Kohdunkaula lyhenee ja pehmenee, kohdunsuu avautuu, vauva laskeutuu, vauva rotatoi – silloinkin kun kohdunsuu on ollut pidempään samoissa senteissä, on varmasti jotain muuta tapahtunut, vaikka ei siltä tuntuisi tai sitä ei pystyisi mittauksilla osoittamaan. Synnytyksessä olisikin hyvä unohtaa kaikenlaiset numerot. Ei tuijotella avautuneita senttimetrejä, ei kelloa eikä jäädä kiinni supistusten kellottamiseen. Meille kontrollifriikeille järki-ihmisille on tärkeää saada mitata senttejä ja minuutteja, mutta synnytyksessä järjenkäyttö ja liika numeroihin takertuminen oikeastaan vain hankaloittavat synnytystä.

Synnytyksessä pitäisi saada suljettua aivokuoren uloin kerros, jotta synnyttäjästä voisi kuoriutua kaikki se alkukantaisuus, voima ja vaistot, joita synnytyksessä tarvitaan. Synnytystilan kellon voi peittää, sairaalan numeroita vilisevän laitteen päälle voi heittää vaikka huivin ja puhelinta on turha tuijotella.

Synnytyksen edistymistä voi seurata monilla muillakin tavoilla kuin vain sisätutkimuksella, jossa selvitetään kohdunsuun tilanne. Synnyttäjän ääntely kertoo paljon, joillekin tulee voimakkaan värinen viiva peppuvaosta ylöspäin ja supistusten pitenemisen ja tihenemisen huomaa usein ilman tarkkaa kellotustakin, synnyttäjä voi alkaa liikehtiä erilailla ja hakeutua alemmas, hänen sanallinen kommunikointinsa vähenee ja usein lopulta lakkaa.

Jotta synnytys edistyy, tarvitaan synnytysrauhaa. Synnytysrauha mahdollistuu, kun vallitsevat puitteet tukevat synnyttäjän oksitosiinintuotantoa. Ulkoisia oksitosiinille suotuisia puitteita ovat esimerkiksi hämärä valaistus, hiljaisuus tai rauhalliset äänet, häiriöttömyys ja synnyttäjälle tutulta ja turvalliselta tuntuvat ihmiset ja heidän kosketuksensa. Sisäisiä puitteita ovat esimerkiksi synnyttäjän luottamus omaan kykyynsä synnyttää, se ettei ole mitään selvittämättömiä riitoja tai ihmissuhdekoukeroita, jotka voisivat vaivata mieltä ja kokemus siitä, että häneen uskotaan ja häntä tuetaan.

Rannan jääkään ei saa napakoitua tai sulaa, muuttaa muotoaan rauhassa, jos joku häiritsee prosessia esimerkiksi hyppimällä päällä, heittämällä kivenmurikoita tai tökkimällä kepillä. Jää kyllä voimistuu oikeissa olosuhteissa ja jälleen sulaa vedeksi oikeissa olosuhteissa, kun annamme sille rauhan.

Kuuntelin jostain sieltä jään seasta kuuluvia pieniä naksahduksenomaisia ääniä ja seisoin tukevasti rannassa tarkkaillen jäätä ja pälyillen samalla ympärilleni, ettei kukaan tule rikkomaan jäätä.

Doulana yksi tärkeimmistä tehtävistäni on suojella synnytysrauhaa – antaa tilaa sille muutokselle, jonka kuuluu tapahtua.

%d bloggaajaa tykkää tästä: