Tongin keväällä vanhoja valokuviani, ja vastaan tuli kuva itsestäni 15-vuotiaana, bikineihin pukeutuneena. Katsoin kuvaa järkyttyneenä – en siitä, miltä näytin, vaan siitä, mitä muistin itsestäni ajatelleeni tuolloin viitisentoista vuotta sitten.

Haaveilin tanssijan urasta, mutta ajattelin, ettei minun kropallani olisi asiaa alalle. Minulla oli liikanimi lonkka, johon suhtaudun ristiriitaisesti, välillä olin otettu, välillä loukattu. Ala-asteen koulukiusaajan plösö- ja läski-kommentit kaikuivat yhä päässä, ajattelin olevani lihava. Reisien raskausarvet hävettivät. Ihan totaalisesti en kuitenkaan ole voinut vartaloani vihata, kun olen antanut ottaa siitä tällaisen kuvan.

bikinibeforeafter
Järkytyin siitä, että viisitoista vuotta sitten olen nähnyt kuvan tytön lihavana ja tanssijaksi sopimattomana. Nyt katselen ihan helkkarin sutjakkaa ja sileäihoista nuorta naisenalkua ja mietin, että jos miltei parikymmentä kiloa isompanakin olen ollut tyytyväinen itseeni enkä halunnut huomata ylipainoa, jota minulla laskennallisesti oikeasti oli, kuinka olen voinut olla tyytymätön itseeni tuolloin.

Tällä hetkellä tunnen olevani todella kotonani omassa kehossani. Kroppani toimii, voin tehdä vartalollani asioita, jotka tuottavat iloa, kehoni on kasvattanut ja ruokkinut uutta elämää, ymmärrän mielen ja kehon valtavan yhteyden ja sen yhteyden vaikutuksen itsessäni. Ja mitä väliä, jos reidet hieman höllyvät, kun kuitenkin pääsee spagaatiin.

Poissuljin tanssijan ammatin uravaihtoehdoistani teini-iässä, ja nyt kolmekymppisenä en epäile ollenkaan irrotella ja heittäytyä tanssinpyörteisiin, kun siltä tuntuu. Kuuntelen kehoani, olen löytänyt hyvinvointiani tukevan ruokavalion ja tykkään katsoa itseäni peilistä – ja kehtaan julkaista itsestäni bikinikuvan ja olla siitä myös ylpeä.

Olen miettinyt, pitääkö kaikkien käydä läpi se enemmän tai vähemmän kivinen tie itsensä hyväksymiseen vai onko mahdollista, että jo kasvavat nuoret voisivat olla tyytyväisiä itseensä? Ja että ovatko kaiken pahan alku ja juuri paljon parjatut media ja sen luomat kauneusihanteet? Itse uskon, että suurempi vaikutus on omien läheisten antamalla mallilla. Lienee yhdentekevää, vaikka photoshopattujen mainoskuvien sijaan katukuvassa näkyisi paljon luonnollista ja rosoista, jos kotona joku koko ajan on laihdutuskuurilla, puristelee makkaroita vyötäröllään ja taivastelee kalvakkaa peilikuvaansa. Toki myös medialla ja mainostajilla on työnsarkaa, mutta voimme jokainen vanhempina, opettajina, harrastusohjaajina, kummeina, mummeina ja muina nuorten elämässä olevina aikuisina tehdä osamme sen eteen, että ympärillämme voisi kasvaa hyvällä itsetunnolla varustettuja itseensä tyytyväisiä lapsia ja nuoria. Jenni Pääskysaari kirjoitti Inhimillisiin uutisiin mainiot 10 käskyä noin vuosi sitten osana vartalovallankumousta ja itse allekirjoitan tuon listan täysin.

Toukokuussa kurvasin eräänä maanantaina Ihana Studiolle #rantakunnossa-kampanjan lanseeraustilanteeseen. Kampanja on mm. Ihmistenlehti Huuman, Etelän-SYLI ry:n ja Ihana Studion valokuvaajien Mirkku Merimaan ja Niina Stoltin kampanja, jonka tarkoituksena on muistuttaa, että meistä jokainen on sellaisenaan rantakunnossa. Olisi sääli jäädä sisälle kökkimään ja verhoutua telttoihin vain koska pelkää, mitä muut ajattelevat tai koska itse ajattelee, ettei sovi kesävaatteisiin. Omasta kropastaan voi olla ylpeä sellaisena kuin se on.

rantakunnossa_copyright_ihana_studio-25kuva: Niina Stolt/Studio Onni

Ruut-lehden päätoimittaja Nelli kirjoitti hyvin uikkarikuvien julkaisemisen merkityksestä, ja olenkin miettinyt miksi itse haluan liittää tähän kirjoitukseen kuvia. En kerjätäkseni ihkutusta, en kiinnittääkseni ihmisten huomiota vain vartalooni – vaan näyttääkseni miten onnelliselta ja hyvältä näyttää ihminen, joka voi kokonaisvaltaisesti hyvin ja vuosien jälkeen nauttii omasta vartalostaan ilman mitään muttia ja toki myös siksi, että Stoltin Niina otti niin mahtavat kuvat, että olisi sääli pitää niitä vakan alla. 😀

Olivatpa estosi sitten kiloja, iho-ongelmia, arpia, insuliinipumppu tai mitä vaan, lähde katsomaan itseäsi lempeämmin silmin ja näkemään ne erilaiset asiat osana elämäntarinaasi, sinua. Harmittavista, surullisista ja kipeistäkin asioista ja tapahtumista muistuttavat merkit kehossamme sulautuvat osaksi itseämme ja tekevät meidät entistä vahvemmiksi, muuttuvat ajansaatossa voimavaraksemme, kun vain hyväksymme ne osaksi tarinaamme.

Ihanaa kesää kaikille!

11423365_10152813750847115_2481618154118168211_o

%d bloggaajaa tykkää tästä: