Tämän kuvan julkaisua olen pitkittänyt ja pitkittänyt… Tuntuu, että olisi helpompaa julkaista vaikka sitten kokonaan alastonkuva kuin tällainen vähän sensuellimpi alusvaatekuva. Mutta tänään vietetään Syömishäiriöliiton Älä laihduta -päivää, ja se jos mikä on hyvä potku persauksille.
 

Ja miksikö juuri tämän kuvan julkaiseminen on tuntunut niin vaikealta, muutenkin kuin alusvaatteiden vuoksi? No se on tuo maha. Mikä siinä mahassa onkin niin kauheaa? Oi mutsi mutsi -blogin Elsa Miss Plus Size -kisojen aikana ihmetteli Instagramin puolella miksi kaikkien kandidaattien mahat oli peitetty – joko kädellä, vaatteella, huonekalulla tai viime vuonna ilmeisesti jopa sellolla. Että kurvit saavat kyllä näkyä tississä ja pyllyssä, mutta eivät mahassa.

 

Itselläni kertyy selvästi eniten tavaraa reisiin ja peppuun, mutta kun siellä on tila toistaiseksi täynnä, niin seuraavaksi on vuorossa käsivarret ja maha, yleensä se maha aivan viimeisenä. Ja tuossa se nyt sit olla möllöttää. Hittoako sitä koko ajan jaksaa sisään vetää. Mitä enemmän näen muiden ottamia kuvia minusta tilanteissa joista nautin, sitä paremmin siedätyn tuolle mahalla. Onhan se helppo ottaa pikaiset selfiet peilin edessä ja siksi muutamaksi sekunniksi vääntäytyä suotuisaan asentoon ja vetää vatsan sisään, mutta kun hyvän tovin poseeraa kameralle tai on kuvattavana samalla kun tekee kivoja asioita, sitä rentoutuu ja on niin oma itsensä, ettei ole aikaa miettiä miten vatsan feikkaisi pienemmäksi.
 
Mietin FB-sivulleni kirjoittamani painoa käsittelevän julkaisun jälkeen, että miksi en tällä hetkellä ole yhtään niin moksistaan painostani ja kehostani kuin joskus parikymppisenä, kun olin melkein samankokoinen. Uskon vahvasti, että paljon tekemistä on sillä, että ylipäätään teen tällä hetkellä elämässäni sellaisia asioita joista nautin ja tykkään, asioita jotka antavat mulle niin paljon kaikkea hyvää ja vievät niin paljon huomiotani, ettei ole edes aikaa ajatella missä on mitäkin makkaroita. Ja ei varmasti ole yhdentekevää, että monet nauttimistani asioista ovat hyvin kehollisia. Kun saa hyvää oloa siitä miten kehoaan käyttää, kehon tuntee enemmän sisältä- kuin ulkoapäin, jolloin ne ulkomitat ja -muodot menettävät merkitystään.

Pyrin itse siis siihen, että nautin elämästä, olen itseäni kohtaan mahdollisimman lempeä ja silloinkin kun vien kehoani ihan sen äärirajoille itseäni haastaen, teen sen hyvän olon saavuttamiseksi, en rangaistakseni itseäni. Poimin viikonloppuna itselleni yhdestä tolpasta lappusen, jossa luki Better an oops than a what if. Haluan ulottaa tuon ajattelun myös tähän keho- ja kokoasiaan. Että en elämässä ainakaan jättäisi mitään tekemättä siksi, että kehoni olisi jotenkin vääränlainen. Kehoni ja kokoni eivät saa määritellä minua, tekemisiäni, haaveitani, toimintakykyäni ja ihmisarvoani – ja tämä koskee aivan jokaista ihmistä.
#älälaihduta365
%d bloggaajaa tykkää tästä: