Muistatteko nuoruudesta, ja miksei aikuisiältäkin, sen jännittävän kutkuttavan tunteen, kun on ollut ehkä pitkäänkin ihastunut johonkin ja tekisi mieli kertoa tunteistaan, kysyä toista kimppaan, mutta pelkää kuollakseen, ettei ihastus vastaa tunteisiin? Sydän meinaa muljahtaa paikaltaan teki niin tai näin. Jos ei kerro tunteistaan, jää tuskailemaan – entä jos toinen olisikin ollut ihastunut myös minuun mutta nyt en ikinä saa tietää sitä. Jos päättää kertoa tunteistaan, pelottaa aivan jäätävästi, jos toinen antaakin pakit ja sitten tieto ehkä vielä leviää muillekin – kuinka sitten enää koskaan kehtaisi näyttää naamaansa missään.

Ja voi miten ymmärrettävää tämä kaikki onkaan, onhan kyse hyvin intiimistä ja herkästä asiasta – kiintymyksestä ja tykästymisestä toiseen ihmiseen, omien syvimpien tunteidensa paljastamisesta ja sisimpänsä avaamisesta. Näyttäytyä omana vajavaisena ja haavoittuvaisena itsenään jollekin, jonka ajatuksilla ja tunteilla on itselle väliä.

Ennen kuin aloittaa kuopustani, tiesin jo ehdottomasti haluavani doulan tulevaan synnytykseeni. Minulla oli myös ollut hyvin voimakas ajatus siitä, kenet haluaisin doulakseni. Tämä henkilö sai puolisoni jälkeen ensimmäisten joukossa tietää raskaudestani. Ja silti sydämeni tykytti joka kerta, kun ajattelin avata suuni ja kysyä, olisiko hän käytettävissä lasketun aikani tienoilla.

Mietin lähettäisinkö viestin, kysyisinkö kun näkisimme, soittaisinko joku päivä. Aikaa kului, mutta en vain uskaltanut. Jostain syystä mikään hetki tai tapa ei tuntunut oikealta ja sopivalta, aina jokin ääni sisälläni hannasi vastaan ja muistutti, että pakit voisivat tuntua todella karvaalta.

Lopulta lähdin tämän doulakollegani kanssa yhteiselle koulutusmatkalle Ruotsiin. Ehkäpä tilaisuuteni olisi tullut, reissun aikana varmasti tulisi jokin sopiva hetki ottaa asia puheeksi. Vietimmehän pari vuorokautta hyvin tiiviisti yhdessä.

Lensimme perjantaina Tukholman kautta Göteborgiin. Göteborgissa veimme tavaramme majapaikkaamme, kävimme varmaankin syömässä ja illan istuimme muiden perheiden ja ammattilaisten kanssa suuresti ihailemamme Debra Pascali-Bonaron oppilaina ammentamassa kaikkea mahdollista orgastisesta synnytyksestä – olihan aihe muutenkin molempien suosikkeja, mutta lisäksi olisimme myöhemmin syksyllä tekemässä nautinnollisesta synnytyksestä yhteistä esitystä erääseen seminaariin.

Yön nukuimme samassa sängyssä ja aamulla riensimme koko päivän kestävään doulille tarkoitettuun koulutukseen. Illalla kävimme syömässä, pyörimme kaupungilla ja vetäydyimme eväät ostettuamme huoneeseemme valmistautumaan aikaisin seuraavana aamuna alkavaan paluumatkaamme. Sain ihanan päähieronnan ennen nukkumaanmenoa. Sunnuntain paluumatkalla tein vastapalveluksen lentokoneessa. Tukholmassa oli lentojen välilläkin aikaa, mutta en saanut suutani auki – tai siis suunihan tunnetusti kävi ilman mitään ongelmia, mutta se yksi kysymys takelteli kurkussa.

Saavuimme Helsinki-Vantaalle ja lopulta tuli aika erkaantua, minä junalle ja doulakollegani bussille. Ja sitten ei vain voinut enää perääntyä. Juuri ennen kuin hän nousi bussiin, kysyin tulisiko hän doulakseni. Vastaus oli kyllä, kapsahdimme toistemme kaulaan ja kyynelehdimme vielä kun vilkutimme toisillemme bussien lipuessa pois pysäkiltä.

Mikä valtava helpotus ja onnentunne – ja tietenkin ajatus siitä, että olisihan sen voinut jo aiemminkin kysyä ja olisi voinut fiilistellä asiaa koko viikonlopun. Doulanikin sanoi bussiin noustessaan, että nytkö sä sen sitten sanoit juuri kun pitää erota. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Doulan pyytäminen omaan synnytykseen on hyvin henkilökohtainen ja sensitiivinen asia, oli kyseessä joku sattumalta netissä vastaan tullut doula tai sitten se, jonka on visioinut kanssakulkijakseen jo ennen positiivista raskaustestiä. Doulan pyytäminen voi tuntua yhtä kutkuttavan jännittävältä kuin tunteidensa paljastaminen ensimmäiselle ihastukselleen. Ja jos silloin nuorena jätti tunteensa näyttämättä, niin tässä asiassa ei kannata himmailla. Raskaus kestää vain yhdeksän kuukautta ja synnytyksiäkään ei ole tiedossa rajatonta määrää. Doulankin varauskalenteri voi täyttyä vauhdilla. Tilaisuus ei välttämättä tule toistumaan.

Kun joku doula puhuttelee sinua ja toivoisit hänestä tukea raskauteesi ja synnytykseesi, kerro se hänelle ja pyydä yhteiselle matkalle. Aina on tietenkin mahdollista, että toivomasi doula ei syystä tai toisesta ole käytettävissä juuri lasketun aikasi ympärillä, mutta vastaanotto jonka saat, on varmasti sydämellinen, lämmin ja lohdullinen, ja ehkäpä hänen kauttaan löydät jonkun toisen aivan ihan tukijan mukaan matkallesi. Ja silloin kun doula voi vastata sinulle kyllä, on riemu ylimmillään. Tunnetta ei ehkä aivan voi verrata sen täydellisen elämänkumppanin löytymiseen, mutta parhaan mahdollisen synnytysmatkakumppanin löytäminen on yhtälailla tunteita nostattava ja herkistävä hetki, joka saa leijumaan pilvissä monta päivää.

Ota riski, rakastu doulaan. Saat rakkautta takaisin moninkertaisesti.

Doulani Kirsi, Debra ja minä Göteborgissa elokuussa 2015.

%d bloggaajaa tykkää tästä: